Sukupuolitettu rasismi ja raiskaukset

Suvi Keskinen

Mistä se alkoi? Alkoiko se tänä syksynä kun Ylen pääuutislähetys esitti rajoja kiinni vaativan mielenosoituksen puhenaisena äidin, jolle turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen tarkoitti hänen vaaleiden tyttöjensä ahdistelua ja raiskauksia? Vai alkoiko se Helsingin Sanomien Kauhavaa koskevasta uutisoinnista, jossa muutamat paikalliset poliitikot ja asukkaat vastustivat turvapaikanhakijoiden majoitustilaa yläasteen naapurissa vetoamalla tyttöjen turvallisuuteen? Vai hyppäsikö se silmille keväällä tapahtuneen Tapanilan raiskaustapauksen jälkeen käydyistä keskusteluista? Nimittäin sellaisten väitteiden hyväksyttävyys julkisuudessa, joissa tiettyjen etnisten ryhmien miehet esitetään yhtenäisenä ryhmänä jonka jokainen jäsen on todennäköinen raiskaaja tai vähintäänkin velvollinen pyytämään anteeksi ryhmänsä puolesta. Viime ajoilta löytyy myös useita esimerkkejä siitä, että toimittajat esittävät ja itse muotoilevat tällaisia väitteitä kyseenalaistamatta niihin sisältyvää rasismia.

Negatiivisten ominaisuuksien liittäminen tiettyihin ryhmiin ja niiden luonnollistaminen – eli oletus siitä että nämä piirteet kuvaavat ryhmiä ja niiden yksittäisiä jäseniä pysyvinä ominaisuuksina – on rasismia. Tässä ei ole mitään tulkinnanvaraista.

Väite että jokainen tai satunnainen irakilainen turvapaikanhakija on raiskaaja tai tulee ahdistelemaan tyttöjä on eittämättä rasistinen.

Tällaisten näkemysten levittämistä ei pitäisi journalismissa puolustella sananvapauden tai ”moninaisuuden” nimissä, sillä väitteiden kyseenalaistamaton esittely on rasismin legitimoimista ja normalisoimista. Tällainen ihmisryhmiä leimaava uutisointi avaa lisää tilaa rodullistamiselle ja eriarvoistavalle kohtelulle. Samalla journalismi jättää käyttämättä mahdollisuuden käsitellä rasismia, sen muotoja ja historiallisia kytköksiä, jolle nykypäivän tapahtumat antaisivat useita tilaisuuksia.

Rasismin historiassa seksualisoiduilla ja sukupuolitetuilla kuvauksilla oli merkittävä rooli. Esimerkiksi viktoriaanisen ajan pidättyvää ja sivistyneeksi ymmärrettyä (keski- ja yläluokkaista) brittiläistä seksuaalisuutta koskevat käsitykset muotoiltiin asettamalla niiden vastakohdaksi ylikorostuneeksi ja hillittömäksi esitetty afrikkalainen seksuaalisuus[i]. Yhdysvaltalaisen populaarikulttuurin kautta monille on tuttua se, että väitteet seksuaalisesta väkivallasta olivat (ja ovat) keskeinen osa mustiin miehiin kohdistuvaa rasismia. Perättömätkin syytökset seksuaalisesta väkivallasta tai seurustelusta valkoisten naisten kanssa johtivat myös eteläisissä osavaltioissa mustien miesten lynkkauksiin eli laittomiin teloituksiin. Niin, sehän ei todellakaan alkanut Tapanilasta.

Rasismi voi saada erilaisia muotoja sen mukaan kohdistuuko se naisiin vai miehiin. Siinä missä Irakista tai Somaliasta lähtöisin olevia miehiä rodullistetaan kuvaamalla heitä raiskaajina tai muutoin rikollisina, samoista maista tulevia naisia rodullistetaan kuvaamalla heitä alistettuina ja passiivisina uhreina.

Myös hyvää tarkoittavat ”maahanmuuttajanaisten” pelastamista tavoittelevat tahot voivat esittää huolensa kohteet yhtä lailla yhtenäisenä ja avuttomana ryhmänä kuin vannoutuneet maahanmuuton vastustajat.

”Maahanmuuttajanaiset” – koodinimitys jolla tarkoitetaan länsimaiden ulkopuolelta muuttaneita naisia ja oletetaan heillä olevan tiettyjä yhteisiä piirteitä – ovat tällaisissa kuvauksissa väkivallan kohteita, kotiäitejä, lukutaidottomia tai muulla tavalla puutteellisiksi ymmärrettyjä. Ei tarvita tunteisiin vetoavia tarinoita Suomeen muuttaneiden naisten moninaisista elämäntilanteista, jotta voi todeta kuvan yksipuolisuuden. Liberaali valinnan vapautta ja yksilöllisyyttä korostava ajattelu kääntyy rodullistavaksi kuvaukseksi erityisesti musliminaisten kohdalla, joiden pukeutumista, huivinkäyttöä tai avioliittokäytäntöjä tulkitaan yksinomaan pakottamisen tai ”väärin” tehtyjen valintojen seurauksena.

Rasismi ei koske vain niitä joihin tällainen rodullistaminen kohdistuu, vaan se tuottaa koko yhteiskunnan kannalta kielteisiä asioita: kasvavia vastakkainasetteluja ja hierarkioita, epäluottamusta, pelkoa ja väkivaltaa. Raster-verkoston lokakuisessa keskustelutilaisuudessa Ahmed Al-Nawas kertoi tapauksesta, jossa hänet kotipihalla nähnyt nuori suomalaiseen valtaväestöön kuuluva tyttö juoksi peloissaan pakoon. Tämä esimerkki osoittaa, miten rodullistavan raiskaajatulkinnan kohteeksi joutuminen järkyttää sitä, joka tulee syyttä kohdelluksi todennäköisenä rikollisena. Samalla rodullistavan mielikuvan seuraukset olivat epäilemättä vakavia myös pelokkaan nuoren tytön kannalta.

Rasistisille kuvitelmille annettu valta vaikeuttaa erityisesti rodullistettujen vähemmistöjen elämää, mutta se rajoittaa myös muiden elämää ja estää luottamuksellisten suhteiden syntymistä.

Vuosikymmeniä sitten olin yksi kahdestasadastatuhannesta suomalaisesta siirtolaisesta Ruotsissa. ”Meidät” tunnettiin siellä kovasta alkoholinkäytöstä ja väkivaltaisuudesta; vaimon tai tyttöystävän hakkaaminenkaan ei ollut tavatonta. Lehdissä kirjoitettiin ”Slussenin sisseistä” ja puukon kanssa heiluvista suomalaisista. Valkoisina eurooppalaisina ”meitä” ei kuitenkaan kohdeltu yksinomaan väkivallantekijöinä tai muiden negatiivisten ominaisuuksien ruumiillistumina. Kukaan ei halunnut lähettää partioita rajoille, jotta emme pääsisi ylittämään niitä, eivätkä poliittiset puolueet ratsastaneet vaalivoittoon pelottelemalla aiheuttamallamme uhalla. Siinä missä kuviteltu pohjoismaalainen yhteys ja pääsy (valkoisen) eurooppalaisuuden piiriin takasi ruotsinsuomalaisille mahdollisuuden vähitellen tulla hyväksytyksi osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa, Irakista saapuneiden turvapaikanhakijoiden tilanne tämän päivän Suomessa on paljon vaikeampi. Nyt tarvitaan rodullistavien kulttuuristen käsitysten ja yhteiskuntarakenteiden kyseenalaistamista, mutta myös niiden pitkäjänteistä purkamista.

Keskinen on akatemiatutkija Turun yliopistossa.

[i] McClintock, Anne (1995) Imperial Leather: Race, gender and sexuality in the colonial conquest. New York: Routledge. Loomba, Ania (1998) Colonialism/Postcolonialism. London: Routledge.