Miksi raiskaukset kuohuttavat mieliä?

Suvi Keskinen

Lukiessani uutisia Kempeleen raiskausepäilyistä ja pääministerin järjestämästä ”kriisikokouksesta” sekä selaillessani aiheesta käytyä verkkokeskustelua mieleen nousee kolme sanaa: sukupuoli, kansakunta ja rodullistaminen. Ja ennen kaikkea niiden kytkökset poliittisessa toiminnassa ja kansalaiskeskustelussa. Samalla kyseessä on tietynlainen déjà vu. Jokaisella julkisuudessa kohua herättävällä tapauksella on omat erityispiirteensä, mutta se miten niihin reagoidaan näyttää seuraavan tietynlaista kaavaa.

Lähes yhdeksän vuotta sitten Oulun paikallislehdistö uutisoi raiskausepäilyistä, joissa nuori nainen kertoi joutuneensa keskusta-alueella useamman ulkomaalaistaustaisen miehen väkivallan kohteeksi[i] . Kolmen kuukauden sisällä Oulussa raportoitiin kahdesta muusta tapauksesta, joissa raiskaus tai sen yritys liitettiin ulkomaalaistaustaisiin miehiin. Lehdistö risti nämä tapahtumat ”Oulun joukkoraiskauksiksi”, vaikka yhdessä raiskausepäilyssä etsittiin vain yhtä tekijää. Lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa tapaukset liitettiin yhteen, vaikka tekijöiden tunnusmerkit olivat hyvin epämääräisiä eikä poliisi katsonut minkään tukevan käsitystä että kyse olisi samoista tekijöistä.

Tekijöitä ei missään vaiheessa tavoitettu, eikä tietoa tekijöiden lähtömaista tai muusta taustasta ollut käytössä. Tämä ei estänyt erityisesti verkkomaailman keskustelijoita ja siellä aktiivisesti vaikuttaneita maahanmuuttovastaisia aktiiveja vetämästä johtopäätöksiä siitä, keistä ”oli kyse”. Varsinkin Oulun seutua laajemmalle ulottuvissa verkkokeskusteluissa syyttävä sormi osoitti yhtäältä turvapaikanhakijoihin ja pakolaisiin, toisaalta muslimeihin ja Lähi-Idän maista saapuviin. Terrorisminvastaista sotaa käytiin nettifoorumeilla kiivaasti ja vaadittiin maahanmuuttolainsäädännön tiukentamista Oulun ”tapausten” pohjalta. Melkoinen loikka ottaen huomioon, että tekijöiden tunnusmerkkeinä mainittiin yhdessä tapauksessa ”tumma tukka” ja toisessa tapauksessa ”jostain Välimeren maasta”.

Pohjimmiltaan keskusteluja käytiin paikallisyhteisön ja kansakunnan puolustamisesta oletettua uhkaa vastaan. Iso osa keskustelijoista – etunenässä maahanmuuttovastaiset aktiivit mutta myös osa huolestuneista kansalaisista ja paikallistason vastuunkantajista – näki uhan tulevan ”vieraitten”, yhteisöön ja kansakuntaan kuulumattomien, miesten taholta. Oman lähiyhteisön ja kansakunnan puolustaminen olikin tästä näkökulmasta kunniakas teko, joka asettui erityisesti yhteisön miesten harteille. Nationalistisissa näkemyksissä miesten tehtäväksi on perinteisesti asetettu kansakunnan ja sen naisten ja lasten turvaaminen[ii]. Valmiutta ottaa vastaan yhteisön ja kansakunnan puolustajan tehtävä on siis tarkasteltava yhteydessä nationalistiseen ajattelutapaan, joka leimaa yhteiskuntaamme laajemminkin.

Uhka-ajatteluun liittyi myös rodullistavaa tulkintaa. Kun tiedossa ei ole paljoakaan tuntomerkkejä tekijöistä tai edes tapahtumien kulusta, mutta silti ollaan valmiita leimaamaan kokonaiset ryhmät (kuten turvapaikanhakijat tai pakolaiset) väkivallantekijöiksi, ollaan selvästi tekemisissä rasismin kanssa. Se kansakunta, jota puolustamaan väkeä kannustetaan, on tällaisessa puheessa paitsi sukupuolitettu myös rodullistettu. Ulkopuolisia, jolta yhteisöä ja kansakuntaa on puolustettava, ei leimaa ainoastaan ulkomaalaisuus vaan myös kielteisenä piirteenä näyttäytyvä ei-länsimaalaisuus.

Valmius uskoa tekijöiden olevan tietyistä ryhmistä liittyy niihin ennakkokäsityksiin, joita näistä ryhmistä on olemassa jo ennen tapahtumia.

Kuten blogitekstissä Sukupuolitettu rasismi ja raiskaukset kirjoitin, rodullistavilla käsityksillä on pitkä historia. Kun tietoon tulee rikostapaus, joka näyttää todentavan ennakko-oletukset, rodullistava puhe kiihtyy. Kun julkisuuteen tulee tapaus, jonka kulkua ei voida vahvistaa, tuntomerkkien puutteen ei anneta haitata menoa – ainahan olisi voinut olla mahdollista että ennakko-oletukset täyttyvät. Tätä spekulaatiovaraa käytettiin muun muassa Oulun tapauksia koskevassa keskustelussa.

Kempeleen rikosepäilyssä oletettu tekijä on nyt tavoitettu ja poliisi tutkii tapahtumia. Nähtäväksi jää millaiseksi myllytys tällä kertaa yltyy. Kommentoinnissa on kuultu jo monenlaisia tuttuja puheenvuoroja. Jos halutaan vähentää vastakkainasetteluihin kannustavien kutsuhuutojen voimaa, on kyseenalaistettava rasistisiin ajatustapoihin perustuva logiikka. Seksuaaliseen väkivaltaan on puututtava, ja rangaistuksista päätetään oikeusistuimissa. Mutta väkivallantekoihin puuttuminen ei hävitä rasismia, joka löytää kohteensa taas uusista ilmiöistä.

Yksi ero yhdeksän vuoden takaisiin Oulun tapahtumiin on naisten aktivoituminen kansakunnan puolustajien joukossa. Kun Oulun raiskausepäilyihin liittyvissä keskusteluissa (valtaväestöön kuuluvista) naisista puhuttiin ensisijaisesti raiskausten uhreina, tänä päivänä Rajat kiinni –mielenosoituksissa ja muussa maahanmuuttovastaisessa toiminnassa näkyy niin (valtaväestöön kuuluvia) miehiä kuin naisiakin. Jotkut naiset ovat siis valmiita ottamaan vastaan kansakunnan puolustajan tehtävän ja levittävät siihen liittyvää rodullistavaa tulkintaa ”vieraan” aiheuttamasta uhasta.

Raiskauksista käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuu myös monia yksittäisiä ihmisiä, järjestöjä ja viranomaisia, jotka kritisoivat rasistisia ajatustapoja ja esittävät vaihtoehtoja nationalistiselle uhka-ajattelulle. Tämä näkyi sekä Oulussa yhdeksän vuotta sitten että tämän päivän julkisuudessa. Kyse onkin yhteiskunnallisista kamppailuista, joita yhä useammin käydään sukupuoleen, seksuaalisuuteen, kansakuntaan ja rodullistamiseen liittyvien kysymysten ympärillä.

Keskinen on akatemiatutkija Turun yliopistossa.

[i] Tarkempi analyysi Oulun tapauksista käydyistä keskusteluista ja niihin liittyvästä poliittisesta toiminnasta on luettavissa artikkelissa Keskinen, Suvi (2011) Borders of the Finnish Nation: Media, Politics and Rape by ’Foreign’ Perpetrators. Teoksessa Eide, Elisabeth & Nikunen, Kaarina (toim.) Media in Motion. Cultural Complexity and Migration in the Nordic Region. Farnham: Ashgate, 107-124.

[ii] Esim. Nagel, Joane (1998) Masculinity and nationalism: Gender and sexuality in the making of nations. Ethnic and Racial Studies 21 (2), 242-269.