Whiteness as a privilege and a struggle

Daria Krivonos

Whiteness is not a matter of skin pigmentation or phenotypical traits but a structural system of advantage that grants privilege to white people. Whiteness as a system of supremacy and privilege is based on exclusion of other groups, and hence, becomes a site of struggle for people who don’t meet the social ideal of whiteness, such as, for example, Russian-speakers in Finland. Lue loppuun

Oikeuttaako maalaisuus rasismiin ja maahanmuuttovastaisuuteen?

Tiina Sotkasiira

Ylivieska, Siilinjärvi, Harjavalta, Forssa, Kauhava ja Kankaanpää. Kaikki pikkukaupunkeja tai maalaiskuntia, jonne on viime vuosina perustettu vastaanottokeskus. Ne ovat myös esimerkkejä paikkakunnista, joissa vastaanottokeskuksen perustaminen on herättänyt voimakasta vastarintaa. Niissä on järjestetty mielenosoituksia tai muuta toimintaa turvapaikanhakijoita vastaan. Muutamien paikkakuntien vastaanottokeskuksiin on tehty polttopulloiskuja. Mediajulkisuudessa on voinut syntyä käsitys, että pienillä paikkakunnilla vastaanottokeskuksiin on suhtauduttu erityisen torjuvasti, vaikka esimerkiksi polttopulloiskuja on tehty myös suurten kaupunkien vastaanottokeskuksiin.

Pienten paikkakuntien maahanmuuttovastaisuutta on selitetty muun muassa peloilla, joita uusien kasvojen ilmestyminen katukuvaan herättää. On arvioitu, että maaseudulla väestö olisi yleisesti ottaen maahanmuuttovastaisempaa ja rasistisempaa kuin kaupungeissa, joissa ihmisillä on enemmän kokemusta monikulttuurisuudesta. Tätä mielikuvaa ovat ruokkineet myös eräiden johtavien poliitikkojen ja vaikuttajien kommentit. Esimerkiksi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on perustellut perussuomalaisten haparoivaa kantaa rasismiin sillä, että eri puolella Suomea rasismi ymmärretään eri tavoin. Kuntalehden kysymykseen, miksi puolue ei vaadi kuntavaaliehdokkailtaan kirjallista sitoumusta rasismin vastustamiseen, hän vastasi: ”Kun lähdetään Kehä III:n ulkopuolelle, niin keskustelutapa ja -tyylit ovat kovin erilaisia. Eri ihmisillä on eri ajatukset, mikä on rasistista puhetta ja mitä voi vitsillä heittää ja mitä ei.” Tälläinen kommentointi paitsi oikeuttaa rasistisia puheita, myös esittää stereotypian rasistisista maalaisista, minkä vuoksi sitä on haastettava.

Tutkimusta vastaanottokeskuspaikkakunnilla

Olemme Ville-Samuli Haverisen kanssa keränneet media-aineistoa eri puolilla Suomea sijaitsevilta pikkupaikkakunnilta, joihin perustettiin vastaanottokeskus vuonna 2015. Lisäksi olemme koonneet paikallisten kokemuksia vastaanottokeskuksista haastattelemalla eri toimijoita viidessä kunnassa[i]. Haastatteluilla pyrimme selvittämään muun muassa vastaanottokeskuksen perustamisen vaikutuksia väestösuhteisiin. Olemme haastatelleet myös turvapaikanhakijoita.

Useimmilla paikkakunnilla kerrotaan melko yhdenmukaista tarinaa vastaanottokeskuksen perustamisesta ja kuntalaisten suhtautumisesta siihen. Vallitsevan käsityksen mukaan keskuksen tuloa vastustettiin aluksi voimakkaasti, koska ei tiedetty, millaisia ihmisiä se tuo paikkakunnalle. Pelättiin varsinkin sitä, että muualta tulleet nuoret miehet käyttävät hyväkseen paikallisia nuoria tyttöjä. Alun jyrkkä vastustus on kuitenkin monin paikoin laimentunut, koska pelot eivät ole toteutuneet ja pelätyt konfliktit ovat rajoittuneet yöelämän yhteenottoihin. Haastateltavat korostavat, että paikkakunnan omat ”änkyrät” ovat pieni, mutta äänekäs joukko, joka ei kuitenkaan edusta kuntalaisten valtavirtaa.

Vaikuttaa siltä, että vastaanottokeskusten perustaminen on eri paikkakunnilla tuonut pintaan kunnallis- ja aluepoliittisia ”traumoja”, joita nyt käsitellään maahanmuuttokeskustelun nimissä. Voimakkaita reaktioita on koettu kunnissa, jotka ovat jääneet syrjään globalisaatio- ja  modernisaatiokehityksessä. Nämä paikkakunnat ovat käyneet läpi nopean kaupungistumisen, suuri osa väestöstä on muuttanut pois isompiin kaupunkeihin tai niiden työttömyysaste on verraten korkea. Asukkaat kokevat, että valtion tarjoama suoja – poliisilaitos, paloasema, Kelan palvelupiste ja sairasautot – ovat kaukana ja asukkaat on jätetty oman onnensa nojaan. Kouluja on lakkautettu ja toisen asteen oppilaitosten tarjontaa vähennetty. Vastaanottokeskuksista käytävässä keskustelussa näytetään purkavan myös kuntaliitosten jättämää katkeruutta tai pelkoa tulevista liitoksista. Symbolista merkitystä on sillä, että vastaanottokeskuksia on perustettu entisiin valtion laitoksiin, kuten rajavartiolaitokselta tai armeijalta tyhjiksi jääneisiin tiloihin, kouluihin ja sairaaloihin. Se, mikä virkamiehen mielessä voi vaikuttaa tehokkaalta tilojen käytöltä, herättääkin kuntalaisten mielissä ahdistusta palveluista ja työpaikoista, jotka tuntuvat häviävän yhä kauemmaksi maakuntakeskuksiin. Kaksikielisillä paikkakunnilla voi turvapaikanhakijoista keskustellessaan päätyä puhumaan ruotsin tai suomen kielen asemasta.

Vastaanottokeskusten perustaminen toi paikkakunnille joukon ulkopuolisia ihmisiä, joiden saapuminen avasi paikallisten silmät yhteisön sisällä vallitseville epäkohdille sekä loi olosuhteet käydä keskustelua aiemmin vaietuista ongelmista. Joillekin uusi tilanne paljasti oman etuoikeutetun aseman, josta käsin esimerkiksi vapaaehtoistyö turvapaikanhakijoiden parissa näytti luonnolliselta ja tärkeältä tavalta osallistua tulijoiden arkeen. Toiset taas näkivät peilistä asemansa horjuvuuden ja kokivat uudet tulijat kilpailijoina. Kilpailua käydään varsinkin maskuliinisuuden ja taloudellisen aseman suhteen.

Joillakin paikkakunnilla kuntaan otettiin yhteyttä vasta, kun päätös vastaanottokeskuksen perustamisesta oli oikeastaan jo tehty tai kunnalle annettiin vain nimellisesti mahdollisuus ottaa kantaa perustamiseen.  Tunne siitä, että paikallisten yli käveltiin, jäi elämään ja tästä syntynyt hallitsemattomuuden vaikutelma voi edelleen leimata suhtautumista vastaanottokeskukseen.

Maaseudun muukalaiset

Toisaalta suomalaisella syrjäaseudulla ei elä vain heitä, jotka ”tulivat tänään ja lähtevät huomenna”[ii]. Kasvukeskusten ulkopuolella asuu ja toimii joukko maahanmuuttotaustan omaavia ihmisiä, jotka ovat asettuneet sinne pysyvästi. Itärajan tuntumassa esimerkiksi Lieksassa asuu merkittävä määrä pakolaistaustaisia ihmisiä ja monissa maaseutumaisissa kunnissa elää paljon venäjänkielistä väestöä.

Iso-Britanniassa herättiin 2000-luvun vaihteessa siihen, että muuttoliikkeiden tutkimus oli keskittynyt urbaaneihin kaupunkialueisiin ja samalla ohittanut maaseutualueet rasismintutkimuksen kohteena[iii]. Siellä maaseudun erityispiirteitä on pyritty käsittelemään esimerkiksi maalaisrasismi (rural racism)-käsitteen avulla. Käsitettä on käytetty purkamaan kuvaa idyllisestä ja harmonisesta, valkoisesta maaseudusta, jossa rodullistamista tai rasismia ei esiinny. Maalaisrasismia käsitelleet tutkijat ovat tuoneet esille ongelmia, joita etnisiin vähemmistöihin kuuluvat pienillä paikkakunnilla kohtaavat, sekä osoittaneet, kuinka rasismi-ilmiön kieltäminen asettaa maaseudun ei-valkoiset ihmiset haavoittuvaan asemaan[iv]. Suomessa taas vastaavanlainen akateeminen havahtuminen odottaa vielä tulemistaan. Maaseudun maahanmuuttajista on kirjoitettu raportteja ja selvityksiä, mutta varsinaista tutkimusta kasvukeskusten ulkopuolelle suuntautuvasta kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja siellä esiintyvästä rasismista on tehty vasta vähän[v].

Aiheen parissa vuodesta 2013 saakka toimineena tutkijana minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö pienillä paikkakunnilla asuvat rodullistetut ja kulttuuriltaan valtaväestön taholta poikkeaviksi mielletyt kokisi rasismia ja syrjintää. Suomessa yrittäjä voi kieltäytyä tarjoamasta palveluja maahanmuuttajataustaisille asiakkaille vedoten siihen, että paikkakunnan muut yrittäjät uhkaavat vetäytyä yhteistyöstä, jos hän ottaa maahanmuuttaja-asiakkaita. Myös kuntalaiset voivat ilmoittaa lopettavansa asioinnin liikkeessä, jonka henkilökuntaan kuuluu maahanmuuttajia. Olen nähnyt valokuvan blackface-tyyliin kyhätystä lumiukosta, jonka ainoana tarkoituksena oli pilkata paikkakunnan ulkomaalaistaustaisia asukkaita. Minulle on kerrottu tuijotuksesta, kännisistä huuteluista ja vanhemmista, jotka eivät halua lastensa leikkivän maahanmuuttajien kanssa. Pahimmillaan joillakin paikkakunnilla vieraillessa on tullut tunne kuin olisi tullut heitetyksi muusta maailmasta irralliseen todellisuuteen, jossa pätevät villin lännen lait ja jossa lakiin kirjatulla syrjinnän kiellolla ei ole mitään merkitystä.

Kriittisesti maalaisrasismista

Samanaikaisesti kuitenkin uskon, että pienten paikkakuntien rasismi ei tyhjene toteamukseen kehäkolmosen takana kukoistavasta rasistisesta junttikulttuurista. Pidän näkemystä monella tapaa ongelmallisena. Ensinnäkin se piilottaa näkyviltä valtavan määrän rasisminvastaista työtä, jota eri puolilla Suomea tehdään. Tällä hetkellä rasisminvastainen eetos näkyy vahvana muun muassa turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä vapaaehtoistyössä. Samat jakolinjat, jotka näkyvät maahanmuuttoon myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien välillä kansallisesti, löytyvät myös pienemmiltä paikkakunnilta. Toiseksi puhe maaseudun asukkaista rasisteina tuottaa ulkopuolisen katseen, joka väheksyy maaseudun ihmisiä ja heidän kykyään osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sen täysivaltaisina jäseninä.

Ei ole syytä pestä puhtaaksi maaseudun kasvoja ja kirjoittaa ikään kuin ihmiset syrjäseudulla olisivat vain olosuhteiden uhreja ilman omaa toimijuutta ja vastuuta rasistisesta käytöksestä. Toisaalta ei ole syytä vaientaa myöskään niitä, jotka maaseudulla tekevät hartiavoimin töitä yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Kolmanneksi kasvukeskusten ulkopuolella asuvien ihmisten rinnastaminen rasisteihin päästää liian helpolla ne, jotka ovat vastuussa eriarvoistavasta aluepolitiikasta ja sen synnyttämästä pahoinvoinnista, joka nyt kanavoituu esimerkiksi vastaanottokeskusten vastustamiseen.

Maaseudulla asuu ihmisiä, jotka arjessaan kohtaavat rasismia ja syrjintää. Tarvitaan tutkimusta, joka analysoi ilmiötä ja tekee sen eri puolet näkyviksi myös niille, jotka eivät rasismia itse kohtaa[vi] . Samalla on varottava maaseudun ja sen asukkaiden toiseuttamista (vrt. ”metodologinen urbanismi”[vii]). Jos maaseutu nähdään ainoastaan kuvana siitä, mitä kaupunki ei ole, maaseudusta tulee maalaisempi kuin se onkaan ja kaupungin kosmopoliittisuus peittää alleen urbaanin arjen rasistiset käytännöt. Maalaisrasismista ei saa tulla kaupunkilaisten tapaa puhdistaa itseään pahoista teoista. Siitä ei myöskään ole taikasanaksi, jolla oikeutetaan enemmistön valta-asema ja vastuuton rasistinen kielenkäyttö ympäri Suomea.

Sotkasiira on tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa.

EDIT: tekstiin on lisätty 4.5. klo 9.20 täsmennys, että mainitut paikkakunnat ovat esimerkkejä (eivät tutkimuspaikkakuntia) ja palvelujen katoamisen lisäksi kuntalaiset huolehtivat työpaikoista.

[i] Olemme panneet merkille tavan uutisoida rasismista ikään kuin se olisi luonteista tai ominaista jonkun tietyn paikkakunnan asukkaille, kun taas jotkut toiset paikkakunnat esitetään erityisen “suvaitsevaisina”. Tämän ilmiön välttäksemme, emme kerro julkisuuteen, missä haastattelut on tehty.

[ii] Muukalaisuuden määrittelyistä ks. esim. Simmel, Georg (2005) Suurkaupunki ja moderni elämä. Helsinki: Gaudeamus.

[iii] Chakraborti, Neil & Garland, Jon (2004) (toim.) Rural racism. Cullompton: Willan Publishing.
Dhalech, Mohammed (1999) Challenging Racism in the Rural Idyll: Final Report of the Rural Race Equality Projectt. Lontoo: National Association of Citizens Advice Bureaux.
de Lima, Philomena (2001). Needs Not Numbers: An Exploration of Minority Ethnic Communities in Scotland. Lontoo: Commission for Racial Equality and Community Development Foundation.

[iv]Neil Chakraborti (2010) Beyond ‘Passive Apartheid’? Developing Policy and Research Agendas on Rural Racism in Britain, Journal of Ethnic and Migration Studies, 36:3, 501-517.de Lima, Philomena (2005) Addressing Racial Harassment in Rural Communities. CjScotland. http://cjscotland.co.uk/wp-content/uploads/2011/01/racial_harrassment.pdf

[v] Sotkasiira, Tiina & Haverinen, Ville-Samuli (2016). Battling for citizenship. A case study of Somali settlement in Lieksa, Finland. Nordic Journal of Migration Research 6:2, 115–123.

[vi] Garland, Jon & Chakraborti, Neil (2006) Recognising and responding to victims of rural racism. International Review of Victimology 3, 49-69.

[vii] Tedre, Silva, Pöllänen, Pirjo. & Voutilainen, Mari (2016) (toim.) Maaseudun näkökulmasta – tarkennuksia hyvinvointipalveluiden muutoksiin. Joensuu: Kirjokansi.

Tunneaallot ja kysymys harhaanjohtavasta tiedottamisesta

Sari Irni

Kaksi päivää paljon huomiota saaneen, Afganistaniin 3.4. lähteneen, palautuslennon jälkeen Helsingin Sanomat julkaisi analyysin otsikolla ”Some-aalto palautuslennosta Afganistaniin käänsi valon sinne, minne moni ei halua katsoa – ja teki sen tavalla, joka kertoo paljon ajastamme” (Pullinen 2017). Kirjoituksen alaotsikko kuuluu seuraavasti: “Palautuslento Afganistaniin käynnisti huhumyllyn, jossa faktat jäivät somen tunneaallon alle”. Lue loppuun