Kirjoittajat: Anna Rastas, dosentti, sosiaaliantropologian yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto ja Suvi Keskinen, etnisten suhteiden professori, Helsingin yliopisto
Kuva: Sara Ramos/Pexels
Tutkija Pasi Saukkonen ottaa kantaa rasismin määritelmiin Helsingin Sanomissa 31.8.2023 julkaistussa haastattelussa ja esittää, että rasismi ”kannattaisi määritellä tiukemmin ja vanhanaikaisemmin”. Haastattelu on julkaistu HS:n Tiede-osastolla ja perustuu Saukkosen kotisivuilla julkaistuun blogitekstiin. Katsomme tarpeelliseksi tuoda esiin sen, ettei Saukkosen näkemys vastaa jo vuosikymmenien ajan rasismin tutkimuksessa laajasti esitettyjä näkemyksiä siitä, miten rasismia voi tai tulisi määritellä.
Saukkosen mukaan rasismi kannattaisi yhä määritellä tavalla, jota hän kutsuu klassiseksi rasismiksi, jossa ”ihmiset jaetaan eriarvoisiin rotuihin heidän fysiologisten ominaisuuksiensa tai syntyperänsä perusteella.” Tällaiset määritelmät eivät riitä, puhutaanpa sitten tutkimuksesta tai rasismin tunnistamiseen ja vastustamiseen pyrkivistä toimista.
Julkinen keskustelu on viime aikoina tuottanut monenlaisia ja keskenään ristiriitaisia rasismin määritelmiä. Poliitikkojen ja viranomaisten näkemykset muuttuvat helposti vallitseviksi. Ne vaientavat helposti myös rasismia kokevien ihmisten äänet. Kiusaus suosia ahtaita ja yksinkertaisia määritelmiä johtunee osin siitä, että moniulotteisen ilmiön kuvaaminen on vaikeaa ja että tutkijoiden määritelmät poikkeavat toisistaan jo siksi, että ne ovat usein tieteenalakohtaisia. Voidaksemme ymmärtää, miten rasismi on historian saatossa vaikuttanut meillä ja muualla, ja miten se edelleen ilmenee monin tavoin niin yksilöiden toiminnassa, kulttuurissa kuin yhteiskunnan rakenteissa, tarvitsemme monitieteistä tutkimusta ja sen seurauksena myös erilaisia ja laajoja rasismin määritelmiä.
Rasismia määritellään myös lainsäädännössä, jotta erityisen vahingollisiin rasismin ilmenemismuotoihin voitaisiin puuttua. Rasistisia piirteitä sisältävät rikokset ovat kuitenkin vain yksi rasismin ilmenemismuoto. Kaikkea rasismia ei ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista vastustaa ja kitkeä lainsäädännöllisin keinoin. Lait ja asetukset ohjaavat erityisesti viranomaisten työtä ja asennoitumista rasismia koskeviin kysymyksiin, mutta säädösteksteissäkin rasismin määritelmät voivat olla niin tulkinnanvaraisia, etteivät arkijärjelläkin rasismiksi ymmärrettävät teot välttämättä määrity rasismiksi lakeja sovellettaessa. Tutkimuksetkin osoittavat, että toimittaessa vain kapeiden rasismin määritelmien varassa rasistinen rikollisuus jää helposti tunnistamatta ja tuomitsematta oikeuskäytännöissä.
Erityisen ongelmallisena näemme Saukkosen näkemyksen siitä, että rasistinen syrjintä olisi ”tarkoituksellista eriarvoiseen asemaan asettamista”. Tällaiset toimijoiden motiiveista lähtevät määritelmät ohittavat kokonaan institutionaalisen, yhteiskunnan rakenteissa vaikuttavan rasismin. Toimijoiden motiivien tarkastelua ei voi pitää myöskään rasistisia piirteitä sisältävien ja samalla rasismia uusintavien puhe- ja kuvaustapojen tunnistamisen lähtökohtana. Kuluneen kesän rasismikeskustelukin on keskittynyt juuri tällaisiin tekoihin: poliitikkojen puhetapoihin. Niiden rasistisuutta arvioitaessa huomio tulisi kohdistaa ennemminkin niihin sisältyvien rasististen merkitysten analyysiin ja niiden mahdollisiin seurauksiin kuin siihen, miten pystymme osoittamaan niitä esittäneiden motiivit rasistisiksi.
Viime kädessä motiivin osoittaminen edellyttäisi, että joku myöntää ajatuksensa ja toimintansa tarkoituksen rasistiseksi. Kuinka todennäköistä rasistisen motiivin myöntäminen on silloin, kun se määrittää teon paitsi paheksuttavaksi myös mahdollisesti rangaistavaksi? Suomen lainsäädäntö ja esitutkintaprosessi ohjaavat selvittämään vihamotiivia tutkittaessa jonkin epäillyn rikoksen, esimerkiksi pahoinpitelyn tai kunnianloukkauksen, mahdollisesti rasistisia piirteitä. Rasistista motiivia voidaan tuolloin käyttää rangaistuksen koventamisperusteena. Sitä ei kuitenkaan tarvitse osoittaa eikä sitä tule soveltaa koventamisperusteena rikokseen, jossa rasistinen motiivi on huomioitu jo rikoksen tunnusmerkistön laadinnassa. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan kuuluu tällaisiin rikoksiin.
Vaikka rasismia voi olla ja sitä voi tuottaa myös toiminta, jota ei ole tarkoitettu rasistiseksi, motiiveistakin on tärkeää keskustella. Tietämättömyys jonkin toiminnan taustalla lienee hyväksyttävämpää kuin esimerkiksi omat poliittiset pyrkimykset tai halu tehdä rahaa joitain ihmisryhmiä halventamalla. Pelkkä motiivien arviointi ei silti riitä. Esimerkiksi jonkin instituution tai toimijan virallinen kanta voi olla kaikenlaisen rasismin vastustaminen, mutta silti niiden toiminnassa saattaa olla piirteitä, joita voi luonnehtia rasistisiksi tai joiden yhteyksiä rasismiin tulisi selvittää. Rasismissa on siis kyse paitsi mahdollisesti hyvin erilaisistakin motiiveista kumpuavasta tietoisesta – tai tiedostamattomasta – toiminnasta, myös erojen arvottamisesta ja merkityksellistämisestä sekä niitä seuraavasta eriarvoisuudesta.
Toinen erityisen ongelmallinen kohta Saukkosen kapea-alaisessa määrittelyssä liittyy ajatukseen siitä, etteivät kulttuurin tai uskonnon perusteella tapahtuvat hierarkkiset luokittelut ja niihin liittyvä eriarvoisuus olisi rasismia. Saukkonen haluaa erotella tällaisen halventavan ja epäinhimillistävän puheen muusta, omasta mielestään varsinaisesta rasismista. Tällaisen määritelmän mukaan esimerkiksi muslimeihin kohdistuva rasismi ei olisi rasismia. Emme näe perusteltuna rajata rasismin määrittelyjen ulkopuolelle yhtä tämän hetken keskeisistä rasismin muodoista – muslimeihin kohdistuvaa rasismia – ja näin sivuuttaa sitä, että rasismintutkimus on 1980-luvulta lähtien moneen kertaan osoittanut, miten kulttuuria ja uskontoa voidaan yhtä lailla käyttää rakentamaan olemuksellistavia ja hierarkkisoivia kuvauksia vähemmistöryhmistä kuin ihonväriä tai muita ulkonäköön liittyviä tekijöitä. Rasismintutkimuksessa on myös korostettu, että jo 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen rasistisessa ajattelussa kulttuuriin perustuvilla eronteoilla ja käsityksillä ”vähemmän kehittyneistä kulttuureista” oli keskeinen rooli biologiaan viittaavien väitteiden lisäksi. Saukkosen kapea-alainen määritelmä päätyy myös erikoisiin jaotteluihin: antisemitismi on sen mukaan rasismia, mutta muslimeihin kohdistuvaa rasismia määritelmä ei tunnista.
Jotta keskustelu ei heti katkeaisi ”Ei tässä ole kyse rasismista” -kommentteihin, voi joskus olla tarkoituksenmukaista nimetä ilmiöitä ensin muilla tavoin, esimerkiksi leimaaviksi, epäkunnioittaviksi ja ihmisarvoa loukkaaviksi puhetavoiksi, ja siirtyä sitten keskusteluun siitä, mikä yhteys näillä on rasismin hyväksymiseen tai rasististen asenteiden ja toiminnan lisääntymiseen. Määritelmillä on merkitystä paitsi tutkimuksessa myös yhteiskuntaelämässä. Siksi on tärkeää, ettei julkisessa keskustelussakaan aleta omaksua ja soveltaa liian ahtaita määritelmiä.
Anna Rastas, dosentti, sosiaaliantropologian yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto
Suvi Keskinen, etnisten suhteiden professori, Helsingin yliopisto
RASTER.FI 