Toimintakehotus suomalaisille korkeakouluille, tutkijoille ja Suomessa oleville opiskelijoille

Vastuuvapauslauseke: Tämän toimintakehotuksen kirjoitti joukko Suomessa työskenteleviä tutkijoita ja opiskelijoita, jotka haluavat pysyä anonyymeinä, koska Israel kriitikoita sorretaan akateemisesti Euroopassa. Raster ei osallistunut kirjoittamiseen, mutta kiitämme heitä tekstin julkaisemisesta.

In English – På Svenska – بالعربية

“Konflikteja tapahtuu todellisista syistä ja intresseistä – poliittisista, taloudellisista ja sosiaalisista syistä – eikä sen takia, että joku on syntynyt juutalaiseksi, muslimiksi tai kristityksi. Meidän pitäisi tiedostaa tämä tieteellisen ajattelun ja analyysin perustana.” – Leila Khaled

Palestiinan viimeaikaisten tapahtumien jälkeen ihmiset ympäri maailmaa ovat olleet kauhistuneita ja raivoissaan Israelin miehityksen tekemistä rikoksista ja lähteneet kaduille vaatimaan oikeudenmukaisuutta palestiinalaisille. Toukokuusta 2021 lähtien olemme seuranneet Israelin hallitukselle työskentelevien israelilaisten asuttajajärjestöjen järjestämiä palestiinalaisten perheiden pakkohäätöjä Sheikh Jarrahissa, Israelin miehitysjoukkojen väkivaltaisia ratsioita aseettomia palestiinalaisia palvojia kohtaan Al-Aqsa-moskeijassa Ramadanin aikana, Israelin pommituksia tiheästi asutetussa Gazassa, Israelin palestiinalaisten kansalaisten kolonialistista sortoa sekä kotien purku- ja häätötoimia Silwanissa.

Tämän seurauksena tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovat marssineet vaatien oikeutta palestiinalaisille. Mielenosoituksia pidettiin myös kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa, ml. Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Niihin osallistui satoja mielenosoittajia. Protestit ovat tehneet selväksi, että tämän hetken tapahtumat eivät ole uusia tai ainutlaatuisia vaan ne edustavat palestiinalaisen väestön karkottamista, siirtämistä ja etnistä puhdistusta, joka on jatkunut yli 70 vuoden ajan, vuodesta 1948 saakka kun Israelin valtio perustettiin ja se määritti apartheid-hallinnon.

Rashid Khalidi (2020) toteaa, että “Palestiinan nykyaikainen historia voidaan parhaiten ymmärtää näillä ehdoilla: alkuperäiskansoja vastaan käyty kolonialistinen sota eri osapuolien taholta, joka pakottaa heidät luovuttamaan kotimaansa toiselle kansalle vastoin heidän tahtoaan”. Näin ollen Israelin ja Palestiinan suhdetta voi luonnehtia asuttajakolonialismiksi, joka on “jatkuva yhteiskunnallinen ja poliittinen muodostelma, jossa uudet tulokkaat / siirtokunnan perustajat / asuttajat tulevat jollekin paikalle, ottavat sen omakseen, ja tekevät kaikkensa hävittääkseen alkuperäiskansat, jotka asuvat siellä” (Arvin, Tuck & Morrill 2013, s.12). Palestiinassa “sionistisen kolonialismin poliittiselle ruumiillistumalle (tarkalleen Israelin sionistinen asuttaja-valtio) on ominaista pääasiassa kolme asiaa: (1) etninen profilointi ja rasistinen käyttäytymismalli; (2) sen riippuvuus väkivaltaan; ja (3) sen ekspansionistinen kanta” (Sayegh 2012, s. 215).

Mielenosoittajat Suomessa ovat vaatineet Suomen hallitusta lopettamaan asekaupan Israelin kanssa (ks. ICAHD Finland, 2010; Vasemmisto, 2020) ja painostamaan Israelin hallitusta lopettamaan laiton miehitys sekä tunnustamaan Palestiinan valtio. Mielenosoituksissa on toistettu myös se, että väliaikainen tulitauko ei millään tavoin tuo palestiinalaisille itsemääräämisoikeutta ja vapautumista vaan että kampanjaa on jatkettava, kunnes julma saarto ja kolonialismi päättyy.

Vasta viime marraskuussa Suomi juhli 70-vuoden diplomaattisuhteita Israelin kanssa, joka on osoitus myös Nakban (tai “katastrofin”) jatkuvuudesta. Tätä juhlistamaan Israelin Suomen suurlähetystö teetätti videon, jossa suomalaiset julkkikset ylistävät Israelia poikkeuksellisena maana ja samalla valkopesevät kolonialismin historiaa ja asuttajavaltion väkivaltaa. Palestiinaa tukevat mielenosoitukset eivät ole Suomessa uusi ilmiö, suomalaiset tiedotusvälineet ja instituutiot yleensä ylenkatsovat palestiinalaisten pyrkimystä taistella vapautensa puolesta. Tämä yhdistettynä siihen, että Suomi tunnustaa Israelin valtion ja käy sen kanssa kauppaa muistuttaa suomalaisen tutkijan Ulla Vuorelan “kolonialistisen osallisuuden” käsitettä. Hänen mukaansa:

“Vaikka emme olisikaan siirtomaa-valloitusten ytimessä, on useita tekijöitä, jotka yhdistävät meidät ainakin sellaiseen tietoon, joka syntyi siirtomaahankkeiden yhteydessä tai jopa niiden tueksi. Vaikka emme olisikaan siirtomaa-alaisia, voidaan väittää, että mielemme “kolonisoitiin” hyväksymään siirtomaahankkeet, ja sisäistimme tuolloin “yleisesti” hyväksytyt totuuden järjestelmät“(Vuorela 2009, s.21).

Tunnustamalla Israelin valtion ja käydessään kauppaa sen kanssa Suomi hyväksyy ja edesauttaa israelilaista asuttajakolonialistista projektia ja sen edellyttämää palestiinalaisten etnistä puhdistusta.

Suomen yliopistot ja Israel

Toistaiseksi, lukuun ottamatta Tampereen yliopiston tutkijoiden, tutkimusryhmien ja henkilöstön julkaisemaa solidaarisuuslausuntoa ”Statement in Solidarity with the Palestinian People”, jonka tähän mennessä on allekirjoittanut yli 130 ihmistä, suomalaiset yliopistot, akateemiset laitokset ja suurin osa tutkijoista ovat olleet musertavan hiljaa Palestiinasta (muutama tutkija on allekirjoittanut Vapaus Palestiinalle toimintakehotuksen Suomen taiteen ja kulttuurin laitoksille verkossa, mutta tietääksemme he eivät ole vielä julkisesti mobilisoineet omia yliopistojaan, laitoksiaan, kollegoitaan ja opiskelijoitaan tukemaan Palestiinaa). Tämä yleinen hiljaisuus on herättänyt Twitterissä kiistaa erityisesti postkolonialististen, anti-rasististen ja dekoloniaalisten tutkijoiden sitoutumisesta dekolonisointiin:

Tällainen kritiikki tekee näkyväksi sen, että näiden tutkijoiden käyttämänä dekolonisointi menettää merkityksensä, kun siitä puhutaan pinnallisesti tai vain metaforana. Eve Tuck ja K. Wayne Yang (2012, s. 7) korostavat suositussa esseessään ”Dekolonisointi ei ole metafora”, että ”asuttajakolonialistisessa yhteydessä dekolonisaatioon on kuuluttava maiden palauttaminen sekä samalla sen tunnustaminen, että maa ja suhteet maahan on aina erilailla ymmärretty ja sovellettu; eli kaikki maat kirjaimellisesti, eikä vain symbolisesti.”

Suomalaiset yliopistot, tutkijat ja opiskelijat saattavat ajatella, että Palestiinan tapahtumat eivät koske heitä, vaikka kuten olemme jo osoittaneet, Suomi on osallinen Palestiinan miehitykseen tunnustaessaan Israelin valtion, käymällä kauppaa ja jatkamalla diplomaattisia suhteita sen kanssa. Myöskään suomalaiset yliopistot eivät ole viattomia tässä yhteydessä. Saamelainen tutkija Rauna Kuokkanen toteaa myös, että nykyaikaiset yliopistot, toimiessaan historiallisesti kolonisaation ja alkuperäiskansojen hävittämisen välineenä toistavat “länsimaiden episteemisiä ja aatteellisia perinteitä ja käytäntöjä kolonialismin diskursiivisten muotojen avulla” (Kuokkanen 2007: 14). Tämä puolestaan ohjaa diskurssien tuottamista hallitsevien diskurssien rajoissa – ts. “yksinomaan länsimaiset tai eurokeskiset kaanonit, standardit ja käsitykset tiedosta ja tutkimuksesta, jotka palvelevat tiettyjä arvoja ja etuja, mutta sulkevat pois ja syrjäyttävät muita” (Kuokkanen 2007: 15).

Tämän toimintakehotuksen kirjoittajat ovat tutkineet joitakin suomalaisten korkeakoulujen ja Israelin välisiä yhteyksiä. Tämä on tehty osoituksena siitä, kuinka tärkeä Palestiina on suomalaiselle akateemiselle maailmalle ja miksi suomalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden tulisi toimia solidaarisesti Palestiinan kanssa. Suomalaiset yliopistot ja tutkijat edestauttavat israelilaista asuttajakolonialismia. Tässä on viitteellinen luettelo:

Kurssit ja opetussuunnitelmat: Israelia koskevien kurssien tarjoaminen, mukaan lukien sionistinen kirjallisuuden sisällyttäminen kurssien opetussuunnitelmiin, palestiinalaistutkijoiden akateemisten panosten tahallinen välttäminen ja huomiotta jättäminen sekä toisintamalla keskustelua siitä, että israelilaisten siirtolaisten kolonialismi on pikemminkin “molemmin puolinen” konflikti kuin Israelin luoma väkivaltainen hallitusjärjestelmä.

Esimerkiksi Åbo Akademilla on tarjolla neljä eri englanninkielistä kurssia Israelista ja Helsingin yliopistolla oli kurssi nimeltä “Israel-Arabi -konflikti”. Edward Saidin (1992) mukaan, “paikan kutsuminen Palestiinaksi, ei esimerkiksi Israeliksi tai Siioniksi, on jo poliittisen tahdon teko.” Tämän vastakohta on samalla tavoin totta. Kurssien pitäminen “Israelista” on poliittinen teko, joka tukee ja perustelee “Israelin” olemassaoloa ja kieltää Palestiinan ja palestiinalaisten olemassaolon ja todellisuuden.

Yhteistyö israelilaisten yliopistojen kanssa tutkimusprojekteissa ja vaihto-ohjelmissa: Suurimmalla osalla suomalaisista yliopistoista on vaihto-kumppanuuksia israelilaisten yliopistojen kanssa varastetuilla palestiinalaismailla. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla ja kahdella israelilaisella yliopistolla on bilateraalit sopimukset koskien opiskelija-, tutkija- ja opettajavaihtoja. Turun yliopistolla on myös kaksi aktiivista vaihto-opiskelun sopimusta, ja Jyväskylän yliopisto ilmoitti äskettäin vahvistavansa yhteistyötään Israelin yliopistojen kanssa.

Opiskelija- ja / tai tutkimusvierailut Israeliin: Opiskelijoiden ja tutkijoiden lähettäminen Israeliin ja / tai israelilaisiin yliopistoihin osana tutkimusprojekteja ja / tai pedagogisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi vuonna 2017 Åbo Akademin teologian laitos lähetti 16 perustutkinnon opiskelijaa Israeliin kiertueelle, jota johti David Gurevich. Hän on tutkija, joka on pyrkinyt vaimentamaan palestiinalaisten vastarintaa Israelin miehitystä vastaan kuvaamalla boikottien, investointien poisvetämisen ja pakotteiden (BDS) -liikettä antisemitistiseksi.

Tutkijoiden ja opettajien tietämättömyys Palestiinasta ja / tai puolueellisuus Israelia kohtaan: Hallitsevien (sionististen) keskustelujen toistaminen Israelista ja Palestiinasta, tietämättömyys tai Israelin aktiivinen tuki. Tutkijoilla ja opettajilla on merkittävä valta Palestiinasta ja Israelista kiertävän tiedon suhteen. Siksi heidän asemansa vaatii vastuuta olla tietoinen ja käyttää tätä valtaa eettisin tavoin edistääkseen vapautta.

Esimerkiksi suomalaisissa yliopistoissa opettavat tutkijat, jotka tukevat sionismia, usein hiljentävät opiskelijoiden esittämää kritiikkiä Israelista väittämällä sitä “antisemitistiseksi”. Kuten kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten suhteiden tutkija Richard Falk esittää, “Israelin edunvalvojien mallintaminen ja “antiseministisen kortin pelaaminen” vapauttaa Israelin politiikan ja käytäntöjen tarkastelusta, joka johtaa suoraan kahteen vakavaan karhunpalvelukseen. Ensinnäkin tämä torjuu Israeliin kohdistuvaa kritiikkiä huolimatta siitä, että valtio on harjoittanut pitkään karkotuspolitiikkaa ja sortoa, joka on tehnyt palestiinalaiset “muukalaisiksi” omassa maassaan. Toiseksi tämä hämmentää tietoa antisemitismistä sotkemalla yhteen juutalaisiin kohdistuvaa vihaa ja Israelin käyttäytymisen paheksuntaa.”(Falk 2017, s. xvii).

Yhteistyö ja kumppanuudet israelilaisten ja / tai Palestiinan miehitystä tukevien yritysten kanssa: Esimerkiksi turvallisuusyritys, G4S tukee Palestiinan miehitystä ja vastasi virallisesti Helsingin yliopiston vartioinnista vuoteen 2015 asti. Voima-lehden mukaan ” Turvallisuusyritys G4S on toimittanut välineistöä ja henkilökuntaa vankiloihin Länsirannalla ja Israelissa, joissa kidutetaan poliittisia vankeja” (Voima, 2014).

Tämän toimintakehotuksen lukeminen on ensimmäinen askel pois viattomuudesta ja tietämättömyydestä. Tutkijoiden ja opiskelijoiden tulisi tuntea tarvetta selvittää yliopistonsa yhteydet Israeliin ja vaatia yliopistojaan, kollegoitaan ja opettajiaan luopumaan näistä.

Yliopistojen, tutkimuskeskusten, osastojen ja tiedekuntien tulisi kirjoittaa Palestiinaa tukevia lausuntoja, joissa tuomitaan Israelin miehitystoimet, ja ei ainoastaan tehdä kaikkensa irrottautuakseen kaikista suhteista Israeliin vaan myös pyrkiä aktiivisesti tukemaan Palestiinan vapauttamista, mukaan lukien tukemalla palestiinalaista tutkimuskirjallisuutta. Meidän on pakko kysyä, kuinka tavat, joilla tutkimme (tai emme), opetamme (tai emme) Palestiinaan liittyviä asioita Suomessa, edesauttavat (tai eivät) palestiinalaisten selviytymistä ja kollegoidemme työoloja Palestiinassa?

Kuuluisassa teoksessaan “Sorrettujen pedagogiikka” Paulo Freire kehottaa meitä ajattelemaan tiedon ja sorrettujen vapautumisen välistä suhdetta:

“Ja ketkä olisivatkaan sorrettuja valmiimpia ymmärtämään sortoyhteiskunnan kauhean merkittävyyttä? Ketkä kärsisivätkään sorrosta enemmän kuin juuri sorretut? Ketkä voisivat paremmin ymmärtää vapautuksen tarpeen? He eivät saavuta vapautta sattumalta vaan omalla tietoisella toiminnallaan, tunnustamalla välttämättömyyden taistella sen puolesta. Sorrettujen sille antaman merkityksen vuoksi tämä taistelu on oikea rakkaudenteko. Se vastustaa sortajan väkivallan ytimessä olevaa rakkaudettomuutta, jota ei voi peittää edes valheellisella jalomielisyydellä.” (Freire 1996, s. 27).

Kaikkien edellä mainittujen tietojen valossa vaadimme, että tutkijat Suomessa allekirjoittavat Palestine and Praxis: Open Letter and Call to Action” avoimen kirjeen ja toimintakehotuksen ja sitoutuvat seuraavaan:

”Sitoudumme luokkahuoneessa ja kampuksella:

Painostamaan akateemisia instituutioitamme ja organisaatioitamme kunnioittamaan palestiinalaisten pyyntöä boikotoida ja luopua investoinneista Israeliin ja asettaa valtiota kohtaan pakotteita, asettamalla toimintoja, jotka lopettavat osallisuuden ja kumppanuuden Israelin politiikan vakiinnuttaviin sotilaallisiin, akateemisiin ja oikeudellisiin instituutioihin.
Tukemaan opiskelijoiden aktivismia kampuksella, muun muassa sponsoroimalla yhteisiä tapahtumia ja asettamalla yliopistomme vastuuseen akateemisen vapauden loukkauksista.
Korostamaan palestiinalaista tutkimuskirjallisuutta opetussuunnitelmissamme ja tutkimustyössämme ja kutsumaan palestiinalaistutkijoita ja yhteisön jäseniä puhumaan laitosten ja yliopistojen tapahtumissa.
Ulottamaan yllä olevia käytänteitä kaikkiin yliopistojen alkuperäiskansoihin kuuluviin tutkijoihin ja lähialueiden alkuperäiskansayhteisöihin.
Tuomaan alkuperäiskansojen analyyseja opetuksen keskiöön ja löytämään yhteyksiä intersektionaaliseen sortoon ja valtioiden välisiin vapautusliikkeisiin.

Tutkimuksessamme sitoudumme aktiivisesti:

Huomioimaan Palestiinaa tilana ja paikkana, joka ansaitsee oleellisen ja historiallisen paikan kriittisessä teoriassa, eikä ole pelkkä tapaus kolonialistisessa esimerkkiluettelossa.
käyttämään metodeja, jotka korostavat ja tuovat ylitse muiden esille ääniä ja kokemuksia niistä paikoista ja ajoista joita tutkimme, myös oman äänemme kustannuksella.

Paikoissa, joissa asumme, tulemme

Tukemaan yhteisön pyrkimyksiä ja lainsäädäntöä painostamaan hallitusta vetämään rahoitus Israelin sotilaalliselta hyökkäykseltä.”

“Palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta vähempi ei riitä.” – Edward Said

Lähdeluettelo

Arvin, Maile, Tuck, Eve, and Morrill, Angie. (2013). Decolonizing Feminism: Challenging Connections between Settler Colonialism and Heteropatriarchy. Feminist Formations 25(1), 8-24.

Falk, Richard, A. (2017). Preface. In William I. Robinson & Maryam S. Griffin (Eds), We Will Not Be Silenced: The Academic Repression of Israel’s Critics. London: Pluto Press, pp. xi-xviii.

Fanon, Frantz. (2001) The Wretched of the Earth. London: Penguin Books.

Freire, Paulo. (1996). Pedagogy of the Oppressed. London: Penguin Books.

Khalidi, Rashid. (2020). The Hundred Years’ War on Palestine: A History of Settler Colonial Conquest and Resistance. London: Profile Books.

Kuokkanen, Rauna. (2007). Reshaping the University: Responsibility, Indigenous Epistemes, and the Logic of the Gift. Vancouver and Toronto: UBC Press.

Said, Edward. (1992). The Question of Palestine. New York: Vintage Books.

Sayegh, Fayez. (2012). Zionist Colonialism in Palestine (1965). Settler Colonial Studies 2(1), 206-225.

Tuck, Eve and Yang, K. Wayne. (2012). Decolonization is Not a Metaphor. Decolonization: Indigeneity, Education and Society 1(1), pp. 1-40.

Voima. (2014, April 18). Näkökulma: Helsingin Yliopistonkatu vartiointifirma tukee miehitystä Palestiinassa. Voima.

Vuorela, Ulla. (2009). Colonial Complicity: The ‘Postcolonial in a Nordic Context. In Suvi Keskinen, Salla Tuori, Sara Irni, and Diana Mulinari (Eds), Complying with Colonialism: Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Farnham: Ashgate, pp. 48-74.