Johanna Leinonen, Minna Seikkula ja Suvi Keskinen
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Kotona Suomessa -hanke julkaisi 15.5.2020 tutkimusraportin, jossa on analysoitu työnantajien kokemuksia maahanmuuttajien rekrytoinnista. Taloustutkimuksen toteuttamassa raportissa haastateltiin yli tuhatta yritysten rekrytoinneista vastaavaa henkilöä. Samalla kun raportin tulokset viitattaavat rakenteellisen rasismin olemassaoloon, raportissa vaietaan rasismista valitettavan tyypillisellä tavalla.
Aiemman tutkimuksen mukaan luokittelu maahanmuuttajaksi liittyy usein ulkoisiin arvioihin henkilöstä, kuten ihonväriin, muihin ruumiillisiin piirteisiin tai vaatetukseen, eikä tämän siirtolaisuushistoriaan. Näin esimerkiksi Suomessa syntyneitä henkilöitä saatetaan pitää ulkoisen arvion perusteella “maahanmuuttajataustaisina” kun taas esimerkiksi eurooppalaisiin tai muihin länsimaalaisiin maahanmuuttajuus liitetään harvemmin. Se keitä työnantajat ajattelevat maahanmuuttajina ei ole raportin perusteella selvää.
Raportissa keskeiseksi teemaksi nousee se, että yritysten edustajien mielestä maahanmuuttajien lähtömaa vaikuttaa keskeisesti työelämään sopeutumiseen ja työpaikalla “pärjäämiseen”. Kyselyyn vastanneet palkkaisivat mieluiten työntekijöitä EU:n alueelta, Virosta ja Pohjoismaista. Osa vastaajista mainitsi myös maita tai alueita, joista lähtöisin olevia työntekijöitä he eivät mielellään palkkaisi. Tällaisiksi nimettiin Afrikan maat ja Lähi-itä.
Raportissa hierarkiaa selitettään eurooppalaisten työntekijöiden “koetulla ahkeruudella, kielitaidolla ja kulttuurin samankaltaisuudella”. Lisäksi puhuttiin yleisesti “sopivuudesta työyhteisöön”.
Rasismin tutkimuksen näkökulmasta hämmentävää raportissa on se, että maahanmuuttajia koskevat hierarkiat tuodaan esiin sellaisenaan, yrittämättä lainkaan pohtia, mistä yritysten edustajien eri maahanmuuttajaryhmiä koskevat mielipiteet ja mielikuvat tulevat. Lukijalle jää käsitys, että Afrikan ja Lähi-idän maista tulevilla ei ole eurooppalaisten työntekijöiden vahvuuksia, ja siten syy heidän työllistymisongelmiinsa löytyy heidän kulttuuritaustastaan.
Raportin näennäisesti neutraali teksti jättää huomiotta tuloksissa ilmiselvästi näkyvän rakenteellisen rasismin. Sen sijaan, että puhuttaisiin rasistisista ajatusmalleista ja käytänteistä, maahanmuuttajien työllistymisongelmia selitetään heidän lähtömaillaan. Samalla rasistisia asenteita siloitellaan ja piilotetaan näkyvistä – koko raportissa sana “rasismi” ei esiinny kertaakaan.
Rakenteellisen rasismin käsitteellä viitataan erilaisten instituutioiden käytäntöihin ja sääntöihin perustuvaan rasismiin. Se näkyy esimerkiksi syrjintänä työ- ja asuntomarkkinoilla, tai vaikkapa kun maahanmuuttajataustaisiksi oletettuja nuoria ohjataan kouluissa tietyille aloille.
Suomessa rasismista puhutaan useimmiten arkipäivän rasististen kokemusten kautta. Rasismi liitetään yksilöiden tai pienten ääriryhmien toimintaan. Rakenteellisesta rasismista keskustellaan vähän tai sen olemassaoloa vähätellään.
Rakenteellinen rasismi tuo myös kerrannaisvaikutuksia. Yhtäältä se vaikeuttaa monien toimeentuloa, asunnon löytämistä ja osallisuuden tunnetta yhteiskunnassa. Toisaalta ongelma voi sukupolvistua: “maahanmuuttajuus” voi seurata leimana Suomessa syntyneille, jotka perhetaustansa vuoksi kohtaavat syrjintää yhteiskunnan eri aloilla.
Esimerkiksi Akhlaq Ahmad havaitsi tutkimuksessaan, miten työnhakijoiden nimi vaikutti keskeisesti siihen, kuinka usein fiktiiviset hakijat saivat kutsuja työhaastatteluihin. Useimmiten työhaastattelukutsun sai hakija, jolla oli suomenkielinen nimi. Irakilais- tai somalialaistaustaisille hakijoille haastattelukutsuja tuli huomattavasti harvemmin. Ahmad rajasi tutkimuksensa maahanmuuttajien Suomessa syntyneisiin tai täällä kasvaneisiin lapsiin. Niinpä hakijoita ei voitu erotella kielitaidon, kulttuurin tuntemuksen tai muun vastaavan seikan takia. Myös hakijoiden koulutustausta ja työkokemus olivat tasavahvoja. Erottavaksi tekijäksi jäi hakijoiden nimi.
Tutkimuksissa on jo pitkään tuotu esiin, miten “maahanmuuttajan” kategoriaan liitetään Suomessa ominaisuuksia, jotka tekevät “maahanmuuttajasta” lähtökohtaisesti ei-halutun työntekijän. Maahanmuuttajuuteen liitetään kielteisiä mielikuvia kuten riittämätön kielitaito, epäsopiva koulutus ja kulttuurinen vieraus. Kotona Suomessa -hankkeen raportista tulee esiin, miten itsepintaisia nämä mielikuvat ovat. Samalla raportissa käytetty retoriikka toistaa kyseenalaistamatta näitä mielikuvia.
Maahanmuuttaja-nimitys toimii käytännössä rodullistavana kategoriana, sillä sitä käytetään yleensä ihmisistä jotka ovat (tai joiden ajatellaan olevan) lähtöisin entisistä Euroopan siirtomaista eli alueilta, joista puhutaan ei-länsimaalaisina. Tämä osoittaa, miten puhe maahanmuuttajista tai “lähtömaista” kytkeytyy rasismiin ja eurooppalaisen kolonialismin myötä syntyneeseen maailmanjärjestykseen. Ihmisten arvottaminen ja heidän työkykyynsä liitetyt oletukset rakentuvat ainakin osittain sille, miten on totuttu ajattelemaan “länsimaiden” ja niiden ulkopuolisten alueiden kehittyneisyyttä tai yhdenvertaisuutta. Maahanmuuttaja-nimitys onkin usein eufemismi, josta puhuttaessa oikeastaan viitataan rodullistamiseen ja siten siihen, miten globaalit eriarvoisuudet ja erilaisten ihmisryhmien arvottaminen saavat paikallisia ilmenemismuotoja.
Vaikka kotouttamispolitiikassa korostetaan kaksisuuntaista kotoutumista, raportin perusteella yrityksissä edelleen elää ajatus maahanmuuttajien ongelmallisuudesta työmarkkinoilla. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että maahanmuuttajilla oli vaikeuksia sopeutua suomalaisen työelämän käytäntöihin.
On kysyttävä, kuinka paljon työpaikoilla ollaan valmiita sopeuttamaan työpaikan käytäntöjä ja toimintakulttuuria niin, että eri taustaiset työntekijät voivat kokea olevansa osa työyhteisöä? Onko yrityksissä kiinnostusta reflektoida, miten yrityksen omat toimintatavat voivat syrjiä työnhakijoita ja luoda ulossulkemisen kokemuksia yrityksissä jo toimiville työntekijöille? Kuinka paljon työpaikalla on “hiljaista tietoa”, joka ei välttämättä sanomatta avaudu eri taustaisille ihmisille? Onko työpaikalla syrjintää, entä keinoja siihen puuttumiseksi?
Miten suomalaista työkulttuuria voidaan muuttaa niin, ettei “sopivuus työyhteisöön” määrittyisi hakijan tai hänen perheensä etnisen tai kulttuuritaustan kautta?
Kenties Kotona Suomessa -hankkeen raportilla yritetään implisiittisesti tuoda esiin yritysten maahanmuuttajia koskevien asenteiden ongelmia. Jos näin on, herää kysymys, miksei yritysten rekrytointikäytännöissä ilmiselvästi näkyviä asenteita voida nimetä siksi mitä ne ovat, eli rakenteellisen rasismin ilmentymäksi Suomessa?
Johanna Leinonen toimii akatemiatutkijana Siirtolaisuusinstituutissa Turussa.
Minna Seikkula on väitöskirjatutkija Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa.
Suvi Keskinen on etnisten suhteiden professori Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa.
Lähteet
Ahmad, Akhlaq (2020). When the Name Matters: An Experimental Investigation of Ethnic Discrimination in the Finnish Labor Market. Sociological Inquiry. doi:10.1111/soin.12276
Huttunen, Laura (2004). Kasvoton ulkomaalainen ja kokonainen ihminen: marginalisoiva kategorisointi ja maahanmuuttajien vastastrategiat. Arja Jokinen, Laura Huttunen & Anna Kulmala (toim.), Puhua vastaan ja vaieta: Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Helsinki: Gaudeamus, 134-154.
Leinonen, Johanna (2012). Invisible Immigrants, Visible Expats? Americans in Finnish Discourses on Immigration and Internationalization. Nordic Journal of Migration Research, 2 (3), 213–223.
RASTER.FI 