Viime vuosina suomalaisessa keskustelussa on yleistynyt väite ”käänteisrasismista”. Sillä viitataan tilanteisiin, joissa valkoiset enemmistöryhmään kuuluvat kokevat joutuneensa syrjinnän tai pilkan kohteeksi ihonvärinsä vuoksi. Pintapuolisesti termi kuulostaa tasapuoliselta: jos rasismia on, eikö se voisi kohdistua ”mihin tahansa suuntaan”? Juuri tässä piilee ongelma.
Kuten tutkimus osoittaa, rasismi ei ole vain yksilöllisiä ennakkoluuloja tai solvauksia. Se on historiallisesti ja yhteiskunnallisesti rakentunut valtarakenne, joka juontaa juurensa kolonialismiin, rotuteorioihin ja niiden jättämään kulttuuriseen ja taloudelliseen perintöön. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa rasismi on järjestelmä, joka tuottaa eriarvoisuutta rodullistettujen ja etnisesti määriteltyjen rajalinjojen kautta. Kun puhutaan ”käänteisrasismista”, tämä historiallinen ja rakenteellinen ulottuvuus pyyhkiytyy näkyvistä.
Valkoisen uhriposition politiikka
Kansainvälisesti ”reverse racism” on noussut erityisesti tilanteissa, joissa valkoisen väestön asema koetaan uhatuksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on pitkään esiintynyt puhetapaa, jossa väitetään valkoisten olevan nykyään rasismin keskeisimpiä uhreja. Suomessa vastaava logiikka näkyy, kun rasismiksi määritellään kaikki mahdollinen syrjivä toiminta riippumatta siitä, kohdistuuko se enemmistöön vai vähemmistöön.
Tällainen tasapäistävä retoriikka häivyttää rasismin olennaisen piirteen: kyse ei ole yksittäisten loukkausten vaihdosta, vaan vallan epätasaisesta jakautumisesta. Väitettä käänteisrasismista voidaan siksi pitää osana ”käänteisyyden politiikkaa”, jossa rasisminvastainen sanasto otetaan käyttöön, mutta sen sisältö käännetään palvelemaan ulossulkevia poliittisia tavoitteita.
Positiivisen erityiskohtelun väärinymmärrys
Usein ”käänteisrasismista” puhuminen kytkeytyy väitteeseen, että positiivinen erityiskohtelu syrjii enemmistöä. Tämä vääristää koko käytännön merkityksen. Positiivinen erityiskohtelu ei pyri asettamaan ketään epäedulliseen asemaan, vaan tasoittamaan rakenteellista eriarvoisuutta, jossa osa yhteiskunnan jäsenistä on lähtökohtaisesti heikommassa asemassa. Suomessa tätä keinoa käytetään muutenkin harvoin ja maltillisesti.
Jos syrjintää kokevia ryhmiä tuetaan esimerkiksi koulutukseen tai työllistymiseen liittyvillä ohjelmilla, ei kyse ole enemmistön syrjinnästä vaan pyrkimyksestä rakentaa reilumpi lähtökohta. Käänteisrasismi-termin käyttö kääntää tämän logiikan nurinpäin ja heikentää rasisminvastaisen politiikan uskottavuutta.
Eriarvoisuuden rajat eivät katoa
On toki totta, että rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat itsekin ilmaista ennakkoluuloja tai käyttää rasistista kieltä muita vähemmistöjä kohtaan. Tällaiset tilanteet eivät kuitenkaan muuta laajempaa vallanjakoa, jossa juuri he ovat syrjinnän ja ulossulkemisen pääkohteita. Rasismista voidaan puhua vain silloin, kun yksittäiset sanat ja teot kytkeytyvät systemaattiseen hierarkiaan, jossa tietyt ryhmät asetetaan toisia alemmiksi.
Samoin väitteet ”käänteisrasismista” silloin, kun valkoiset matkailijat kertovat kokemuksistaan Afrikan tai Aasian maissa, ovat harhaanjohtavia. Se, että turisti joutuu uteliaiden katseiden tai stereotyyppisten oletusten kohteeksi, ei muuta globaalia epätasapainoa, jossa Euroopan ulkopuolelta tulevia siirtolaisia kohdellaan automaattisesti köyhinä ja kouluttamattomina.
Kohti todellisia muutoksia
Jos rasismi olisi todella käännettävissä, se edellyttäisi vallan perinpohjaista uudelleenjakoa niin Suomessa kuin globaalisti. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, kun puhutaan ”käänteisrasismista”. Termi toimii pikemminkin välineenä, jolla pyritään mitätöimään rasisminvastaisen liikkeen tavoitteita ja kieltämään rakenteellisen eriarvoisuuden olemassaolo.
Suomalaisen yhteiskunnan todellinen haaste ei ole kuvitteellinen ”käänteisrasismi” vaan ne arjen ja instituutioiden tasolla toimivat käytännöt, jotka edelleen asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan ihonvärin, etnisyyden tai uskonnon perusteella. Siksi keskustelun painopisteen tulisi olla näiden rakenteiden purkamisessa eikä käsitteellisessä harhapolussa, joka vie huomion pois olennaisesta.
