Keväällä 2018 kansainvälinen järjestö PLAN International Finland joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi kampanjallaan ”Äitiysvaatteita 12-vuotiaalle”. Kampanjassa sambialaisia tyttöjä kuvattiin äitiysvaatteissa länsimaisen muotikuvaston hengessä. Tarkoitus oli nostaa esiin alaikäisten raskauksien ongelmaa ja kerätä varoja tyttöjen koulutuksen tukemiseen. Kuitenkin tapa, jolla tytöt esitettiin, herätti kysymyksiä: oliko kyse tietoisuuden lisäämisestä vai pikemminkin kolonialistisen katseen uusintamisesta?
SahWira Africa Internationalin esittämä kritiikki ja Rasisminvastaisen tutkijaverkoston (RASTER) tukema kannanotto toivat näkyväksi sen, että kuvia käytettiin vetoamaan länsimaisen yleisön sääliin ja pelastamisen haluun. Samalla nuorten mustien tyttöjen kehoja erotisoitiin, ja heidät esitettiin passiivisina avun kohteina sen sijaan, että heille olisi annettu ääni toimijoina.
Valkoisen pelastajan asenteen ongelma
Kampanjan perusasetelma rakentui Gayatri Chakravorty Spivakin tunnetuksi tekemälle ajatukselle: ”valkoiset pelastavat ruskeita naisia ruskeilta miehiltä”. Tämä asenne ei ainoastaan ylläpidä stereotyyppisiä mielikuvia afrikkalaisista yhteisöistä, vaan myös sivuuttaa globaalit taloudelliset ja poliittiset rakenteet, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta.
Nuorten tyttöjen raskaudet eivät ole pelkästään yksilöllisiä tai kulttuurisia ongelmia, vaan kytkeytyvät esimerkiksi köyhyyteen, koulutuksen saatavuuteen, terveydenhuoltoon ja sukupuolittuneisiin valtasuhteisiin. Kun nämä laajemmat rakenteet jäävät näkymättömiksi, kampanja vahvistaa paternalistista kuvaa, jossa länsimainen katsoja nähdään aktiivisena toimijana ja afrikkalaiset tytöt passiivisina uhreina.
Globaali oikeudenmukaisuus ja esittämisen vastuu
Kysymys ei ole siitä, etteikö kansainvälinen solidaarisuus olisi tärkeää. Ongelmana on, millä tavalla se rakentuu. Kunnioittava ja yhdenvertainen yhteistyö edellyttää, että afrikkalaiset yhteisöt esitetään kykenevinä toimijoina, joilla on omia ratkaisuja ja voimavaroja. Sen sijaan, että länsimaissa tuotettu kuvasto korostaa eriarvoisuutta ja eksotisoi ruskeita ja mustia lapsia, kampanjoiden tulisi antaa tilaa paikallisille näkökulmille ja tuoda esiin myös globaaleja taloudellisia rakenteita, jotka rajoittavat lasten mahdollisuuksia koulunkäyntiin.
Laajempi keskustelun tarve
RASTERin mukaan keskustelua ei tule rajata yksittäiseen kampanjaan tai kysymykseen siitä, oliko tytöiltä ja heidän perheiltään pyydetty suostumus. Kyse on laajemmasta ongelmasta: siitä, miten valkoisuuden normi ja pelastamisen eetos toistuvat hyväntekeväisyysjärjestöjen viestinnässä ja varainhankinnassa.
Siksi RASTER haastoi muita järjestöjä – kuten ETMU:n, SUNS:n ja Ruskeat tytöt -kollektiivin – osallistumaan keskusteluun ja vaatimaan uusia tapoja esittää ei-valkoisia ihmisiä. Tarkoitus ei ole kieltää solidaarisuutta, vaan muuttaa sen muotoa niin, että se purkaa eriarvoisuutta sen sijaan, että se vahvistaisi sitä.
Johtopäätös: kohti uudenlaista solidaarisuutta
PLANin kampanja toimii varoittavana esimerkkinä siitä, miten hyvä tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan, jos se rakentuu kolonialistiselle kuvastolle. Todellinen globaali oikeudenmukaisuus edellyttää, että solidaarisuus ei perustu sääliin ja pelastamiseen, vaan kumppanuuteen ja rakenteellisten ongelmien tunnistamiseen.
Kysymys, jonka kampanja nosti esiin, jää elämään: pystymmekö kuvittelemaan kansainvälisen avun ja solidaarisuuden niin, että se ei enää perustu valkoisen pelastajan asenteeseen, vaan aidosti tasavertaiseen yhteistyöhön? Juuri tähän keskusteluun meidän on nyt tartuttava.
