Helmikuussa 2016 Helsingissä järjestetty islaminvastainen mielenosoitus oli osa laajempaa eurooppalaista liikehdintää, jossa Pegida ja muut ryhmät pyrkivät levittämään viestiään ”patrioottisena toimintana”. Tällaiset tapahtumat näyttävät, kuinka kansainväliset äärinationalistiset verkostot ruokkivat toisiaan ja pyrkivät normalisoimaan vihapuhetta myös Suomessa. Prahassa allekirjoitettu ”julistus”, jossa islam määritellään viholliseksi ja taisteluun kehotetaan jopa oman hengen uhalla, konkretisoi, miten sotilaallista ja väkivaltaista retoriikkaa yritetään ujuttaa poliittiseen keskusteluun. Kyse ei ole pelkästä mielipidekirjoittelusta, vaan suoranaisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Islamofobian arkipäiväistyminen
Muslimit ovat olleet osa Suomea jo 1800-luvulta lähtien tataariväestön kautta, ja nykyään muslimiväestön määrä on noin 70 000 eli 1,3 prosenttia väestöstä. Tästä huolimatta – tai juuri siksi – islamofobinen retoriikka on saanut jalansijaa. Erityisesti viime vuosina musliminaisiin on kohdistunut häirintää, huutelua ja väkivallan uhkaa. Kokemuksista on tullut monille osa arkipäivää, mikä kertoo laajemmin yhteiskunnan epäonnistumisesta turvata yhdenvertaisuus.
Islamofobia ei ole vain yksilöiden välistä syrjintää, vaan sillä on syvät poliittiset ja historialliset juuret. Suomessa tunnetut poliitikot ovat jo 2000-luvun alusta lähtien harjoittaneet aggressiivista islaminvastaista puhetapaa, mikä on osaltaan valmistanut maaperää vihapuheen normalisoitumiselle. Tämän retoriikan vaarallisuus korostuu, kun sitä vertaa kansanmurhiin edeltäneisiin puhetapoihin, joissa viholliskuvia rakennettiin systemaattisesti ennen väkivallan purkautumista.
Lainsäädäntö ja arvojohtamisen tarve
Suomea sitovat sekä kansalliset että kansainväliset velvoitteet syrjinnän torjumiseksi ja uskonnonvapauden takaamiseksi. Lakipykälät eivät kuitenkaan yksin riitä, jos poliittinen johto ei aseta selkeitä arvorajoja. Tarvitaan yksiselitteinen tuomio islamofobiselle puheelle ja toiminnalle – ei vain sanallisesti, vaan myös poliittisin ja viranomaistoimin. Poliisin rooli on keskeinen: viharikosten tutkinta ja ennaltaehkäisy täytyy ottaa vakavasti, jotta yhteiskunnan luottamus oikeusjärjestelmään säilyy.
Hiljaisuuden hinta
Sosiaalinen ympäristö on toinen kenttä, jolla islamofobia joko torjutaan tai hyväksytään. Jos enemmistö pysyy hiljaa kohdatessaan syrjintää, se käytännössä vahvistaa sortajia. Tämä hiljainen suostumus antaa vihapuheelle tilaa kasvaa ja syövyttää demokratian perustaa. Vain aktiivinen puuttuminen ja solidaarisuus voivat katkaista kierteen, jossa muslimit joutuvat elämään jatkuvan epäluulon ja uhkan ilmapiirissä.
Päätös: puolustuksen ja vapauden risteyskohta
Islamofobia on enemmän kuin yksittäisiä solvauksia tai kadulla huudeltuja uhkauksia – se on poliittinen projekti, joka pyrkii rajoittamaan uskonnonvapautta ja murentamaan demokratian yhdenvertaisuusperiaatetta. Suomi on vedenjakajalla: valitsemmeko suunnan, jossa moninaisuus tunnustetaan osaksi yhteistä identiteettiä, vai annammeko vihapuheen muokata arkea ja politiikkaa?
Kysymys on lopulta yksinkertainen mutta kohtalonomainen: puolustammeko arvojamme silloin, kun ne ovat koetuksella, vai vasta sitten, kun niiden rapautuminen on jo liian pitkällä?
