Tämä toimintakehotus nostaa esiin kysymyksen: mikä on suomalaisen akateemisen maailman vastuu Palestiinan tilanteessa? Tekstin taustalla on ajatus, että suomalaiset yliopistot eivät ole neutraaleja toimijoita, vaan niiden suhteet Israeliin – vaihtosopimukset, kurssisisällöt, tutkimusyhteistyöt ja yrityskumppanuudet – kytkevät ne osaksi Israelin ylläpitämää miehitystä ja asuttajakolonialismia.
Kolonialistinen osallisuus ja yliopistojen vastuu
Ulla Vuorelan (2009) käsitteellä kolonialistinen osallisuus kuvataan sitä, kuinka myös siirtomaavallan ulkopuoliset valtiot voivat osallistua kolonialistisiin projekteihin tiedon, kaupan tai diplomatian kautta. Tekstin mukaan Suomi tekee näin tunnustamalla Israelin, käymällä sen kanssa kauppaa ja jatkamalla akateemista yhteistyötä. Yliopistot puolestaan uusintavat eurokeskeisiä tiedonmuodostuksen käytäntöjä, jotka marginalisoivat palestiinalaisten äänen (Kuokkanen 2007).
Suomalaisen akatemian hiljaisuus
Kirjoittajat painottavat, että enemmistö suomalaisista yliopistoista ja tutkijoista on pysynyt hiljaa Palestiinan kysymyksestä. Tämä hiljaisuus tulkitaan poliittiseksi valinnaksi: se ylläpitää vallitsevaa tilaa, jossa Palestiinan miehitys ja sorto normalisoidaan. Erityisen ristiriitaisena nähdään se, että monet tutkijat puhuvat dekolonisaatiosta teoreettisena käsitteenä, mutta eivät sovella sitä Palestiinan kontekstiin.
Eve Tuckin ja K. Wayne Yangin (2012) mukaan dekolonisaatio ei voi olla vain metafora, vaan sen on tarkoittava konkreettisia toimia – esimerkiksi alkuperäiskansojen maiden palauttamista. Palestiinan tapauksessa tämä merkitsee miehityksen lopettamista ja palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tukemista.
Konkreettisia esimerkkejä suomalaisista yhteyksistä Israeliin
- Kurssit ja opetussuunnitelmat: Israelia käsittelevät kurssit, jotka käyttävät sionistista kirjallisuutta mutta sivuuttavat palestiinalaiset tutkijat.
- Yhteistyö yliopistojen välillä: Vaihto- ja tutkimussopimuksia israelilaisten yliopistojen kanssa, jotka sijaitsevat miehitetyillä alueilla.
- Opintomatkat Israeliin: Opiskelijoiden lähettäminen Israeliin oppimaan sionistisista näkökulmista.
- Tutkijoiden puolueellisuus: Palestiinan kritiikin leimaaminen antisemitismiksi, mikä kaventaa akateemista keskustelua.
- Yritysyhteistyö: Helsingin yliopiston aiempi sopimus G4S:n kanssa, joka on tukenut miehitystä Länsirannalla.
Toimintakehotuksen vaatimukset
Kirjoittajat vetoavat suomalaisiin yliopistoihin, tutkijoihin ja opiskelijoihin:
- Boikotti, divestointi ja pakotteet (BDS): Irtautuminen yhteistyöstä israelilaisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja miehitystä tukevien yritysten kanssa.
- Opetuksen ja tutkimuksen uudistaminen: Palestiinalaisten tutkijoiden ja yhteisöjen äänten tuominen opetukseen ja tapahtumiin; Palestiinan käsitteleminen kriittisen teorian keskeisenä esimerkkinä, ei marginaalina.
- Opiskelija-aktivismin tukeminen: Yliopistojen on tuettava opiskelijoiden toimintaa, ei rajoitettava akateemista vapautta.
- Solidaarisuuslausunnot: Laitosten, tiedekuntien ja yliopistojen on tehtävä selkeitä julkisia kannanottoja, joissa tuetaan Palestiinaa ja tuomitaan Israelin miehityspolitiikka.
- Yhteys muihin alkuperäiskansojen kamppailuihin: Palestiinan vapautus on liitettävä laajempiin alkuperäiskansojen ja dekolonialistisiin liikkeisiin, myös Suomessa esimerkiksi saamelaisten oikeuksiin.
Tiedon ja vapautuksen suhde
Paulo Freire (1996) muistuttaa, että sorretut itse ovat parhaita ymmärtämään vapautuksen merkityksen. Heidän tietonsa ja kokemuksensa on nostettava keskiöön, eikä yliopistojen tule jatkaa vain länsikeskeisten diskurssien toistamista.
Loppupäätelmä
Teksti haastaa suomalaiset korkeakoulut pohtimaan: jatkavatko ne hiljaisuutta ja yhteistyötä Israelin kanssa, vai valitsevatko ne aktiivisen solidaarisuuden Palestiinan kanssa? Dekolonisaatio ei voi jäädä pelkäksi puheeksi – sen on näyttävä konkreettisina tekoina opetuksessa, tutkimuksessa ja instituutioiden linjauksissa.
