YLIOPISTOJEN PITÄÄ OTTAA VAKAVASTI RASISMIIN LIITTYVÄT ONGELMAT JA KEHITTÄÄ KÄYTÄNTÖJÄÄN

Viime vuosina useat opiskelijat ja tutkijat, joita rodullistetaan ei-valkoisina, ovat nostaneet esiin suomalaisessa yliopistomaailmassa esiintyvää rasismia ja rasisminvastaisten käytäntöjen puutetta. Njoki Githieya kirjoitti RASTER blogissa joulukuussa 2017 siitä, miten yhden identiteetin – valkoisuuden – valta-asema johtaa “toiseksi” asetettujen arvottamiseen suhteessa tuohon normiin. Hän korosti myös tarvetta keskustella siitä, miten mustien ja afrikkalaisten läsnäolon oikeutusta jatkuvasti kyseenalaistetaan akateemisessa maailmassa. Muutamaa kuukautta aiemmin julkaistussa blogikirjoituksessa tutkija Leonardo Custódio analysoi sitä, miten pohjoismaisen akateemisen maailman läpitunkeva valkoisuus hiljentää sen ulkopuolelle asetettuja.

Hiljattain Tampereen yliopistossa politiikantutkimusta opiskeleva Brigita Krasniqi kertoi toistuvasti kohtaavansa arkipäivän rasismia yliopistoyhteisössä. Hänen ei esimerkiksi odoteta puhuvan suomea ulkonäkönsä tai nimensä takia tai hänen ajatellaan edustavan yleisesti muslimien mielipiteitä. Åbo Akademissa toimivat afrikkalaiset tutkijat ovat tuoneet esiin rasismin kokemuksiaan, ja tohtori Faith Mkwesha on tehnyt virallisen valituksen yliopiston tavoista hoitaa rasismiin liittyviä ongelmia.

Monet muutkin rasismiin ja (nationalistiseen) ulossulkemiseen liittyvät tapahtumat ovat herättäneet huomiota julkisuudessa. Muun muassa opiskelijajärjestöjen toiminta ja rasistiset käytännöt ovat olleet kritiikin kohteena. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, HYY, selvittää onko yksi sen jäsenjärjestöistä rikkonut ylioppilaskunnan yhdenvertaisuusperiaatetta. Selvitys liittyy Perussuomalaisten opiskelijajärjestön, HAPSUn, kannanottoon, jossa valkoisten eurooppalaisten hallitsevaa asemaa pidetään oikeutettuna ja kuvataan yliopistoja suomalaisen kulttuurin ja kansakunnan portinvartijoiksi. Useissa yliopistoissa opiskelijajärjestöt ovat joko olleet järjestämässä tai antaneet tilaa erilaisille rasistisille juhlimistavoille, kuten ns. blackface-pukeutumiselle ja rasististen vitsien tai laulujen esittämiselle. Myös saamelaiset opiskelijat ovat kertoneet joutuneensa opiskelijatapahtumissa rasistisen häirinnän kohteeksi .

RASTER-verkoston koordinaatioryhmä kehottaa suomalaisia yliopistoja ja opiskelijajärjestöjä ottamaan vakavasti kuvaukset rasismista ja kehittämään institutionaalisia käytäntöjä, joilla voidaan tehokkaasti puuttua akateemisen maailman rasismiin. Kyse ei ole sattumanvaraisista tai poikkeuksellisista tapahtumista, vaan rakenteellisista ongelmista yliopistoissa ja laajemminkin koulumaailmassa. Rasismilla on syvät juuret suomalaisessa yhteiskunnassa ja yliopistot ovat osa tätä historiallista jatkumoa. Ne ovat vieläpä keskeisessä asemassa tiedontuottamisessa ja kansalliseen kuvastoon liittyvien ajatustapojen muodostamisessa, mikä tekee itsekritiikistä erityisen tärkeätä. Kuten hiljattain julkaistu Euroopan perusoikeusviraston raportti osoittaa, rasismi on laaja ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Yliopistoilla on merkittävä rooli tiedon ja institutionaalisten käytäntöjen arvioimisessa. Sen sijaan, että kielletään tai vähätellään rasismiin liittyviä kysymyksiä, on kehitettävä rasisminvastaisia toimintatapoja ja etsittävä ratkaisuja ongelmiin.

Tutkija Anaïs Duong-Pedican selvitys suomalaisten yliopistojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista osoitti, että hyvin harvalla yliopistolla on selkeitä käytäntöjä ja toimintaohjeita yhdenvertaisuustyöhön silloin kun kyse on rasismista tai etnisyyteen liittyvästä syrjinnästä. Yliopistoissa on yleensä ainakin jonkinlaisia käytäntöjä ja toimintaohjeita seksuaaliseen häirintään ja seksistiseen kulttuuriin puuttumiseksi, mutta yliopistojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa ei ole paljoakaan pohdittu, miten toimia kun rasismia tai rodullistettua häirintää ilmenee.

RASTER-verkoston koordinaatioryhmä esittää, että kaikkiin yliopistoihin ja tiedekunta- tai laitostasoille valmistellaan kunnolliset toimintaohjeet siitä, miten rasismikokemuksia käsitellään yksikössä, ja nimetään yhteyshenkilöt, joiden tehtäviin syrjinnänvastainen työ kuuluu. Jokaisessa yksikössä pitäisi olla selvää, kenen työhön kuuluu hoitaa tällaisia kysymyksiä ja miten asioita pyritään ratkaisemaan ongelmien ilmetessä. Tarvitaan myös rasismiin ja rasisminvastaisuuteen liittyvää koulutusta henkilökunnalle ja johtajille kaikissa yliopistoissa. Rasismia kokevien ryhmien näkökulmien ja tiedon tulee olla merkittävässä roolissa tällaisessa koulutuksessa. Ennakoiva työ ja koulutus ovat toimivampia tapoja kehittää yhdenvertaisia työyhteisöjä kuin ongelmien selvittely jälkikäteen.

Tänään kansainvälisenä rasisminvastaisena päivänä kehotamme yksittäisiä yliopistoja ja laitoksia toimimaan aloitteellisesti rasisminvastaisten käytäntöjen kehittämiseksi. RASTER-verkosto tulee järjestämään keskustelutilaisuuksia ja julkaisemaan kirjoituksia jatkaakseen keskustelua näistä tärkeistä kysymyksistä.