Haluammeko toimia kuin Eichmann?

Sari Irni

Ylen mukaan vastaanottokeskukset ovat raportoineet viime vuonna 58 itsemurhayrityksestä, ja tämän vuoden puolella niitä on ollut noin kymmenen (Hämäläinen 2017). Nämä luvut ovat erittäin huolestuttavia. Turvapaikanhakijoiden mielenilmaus jatkuu Helsingin Rautatientorilla edelleen 27.2. tapahtuneen Maahanmuuttovirastossa käynnin ja keskustelun jälkeen. Itsemurhayritykset ovat yksi oire tämänhetkisestä suomalaisesta turvapaikkapolitiikasta, jota 10.2.2017 alkanut ja yhä jatkuva turvapaikanhakijoiden mielenilmaus pyrkii vastustamaan.

Turvapaikanhakijat vaativat mielenilmauksellaan turvapaikkahakemusten käsittelyprosessissa tapahtuneiden ongelmien ratkaisua. Näitä ovat muun muassa puutteellinen tulkkaus ja se, etteivät turvapaikanhakijat ole itse saaneet tarkistaa, mitä haastattelusta on kirjoitettu ylös. Turvapaikanhakijoiden mukaan haastatteluissa on virheiden seurauksena tapahtunut väärinymmärryksiä.

Turvapaikanhakijat kritisoivat myös maaraportteja (The Country of Origin Information [COI] reports) epärealistisuudesta, epäajankohtaisuudesta, ongelmallisesta lähteiden käytöstä ja siitä, että ne eroavat muiden Euroopan maiden vastaavista. Myös Maahanmuuttoviraston soveltamaa perhekäsitystä kritisoidaan, koska turvapaikanhakijoiden mukaan se ei vastaa perhekäsitystä Lähi-Idässä, eikä ota huomioon sitä, että myös aikuiset lapset voivat olla vakavassa vaarassa, vaikka ensisijainen uhka kohdistuisi perheen isään.

Turvapaikanhakijat kritisoivat myös käännytyspäätöksiä, jotka voivat turvapaikkahakemusten käsittelyprosessissin ongelmallisuuden vuoksi olla kohtalokkaita turvapaikkaa hakeneille. Ongelmia on turvapaikanhakijoiden mukaan myös vastaanottokeskuksista poistamisissa ja epäjohdonmukaisessa majoituksen järjestämisessä.

Turvapaikanhakijat vaativat Maahanmuuttovirastolta ensinnäkin sen myöntämistä, että kokematon henkilökunta ja ongelmalliset maaraportit ovat johtaneet vääriin päätöksiin, toiseksi, että nämä päätökset täytyy käsitellä uudelleen, kolmanneksi, että Maahanmuuttoviraston toiminnasta ja turvapaikkahakemusten käsittelyprosessista täytyy saada ulkopuolinen, puolueeton arviointi, jotta virheiltä vastaisuudessa vältytään, ja neljänneksi, että maaraporttien lähteet on päivitettävä ja tehtävä lähteet julkisiksi.

Turvapaikanhakijoiden vaatimukset kohdistuvat Maahanmuuttoviraston lisäksi neljälle eri taholle: Poliisilta he vaativat, että väkivaltaisia palautuksia ei pantaisi täytäntöön. Kunnilta he vaativat muun muassa majoituksen ja terveydenhuollon järjestämistä. Eduskunnalta he vaativat pitkäaikaisemman ratkaisun miettimistä, jossa taattaisiin, että Suomi takaisi ihmisoikeudet ja että humanitaarinen suojelu palautettaisiin lainsäädäntöön. Hallitukselta vaaditaan vastuun ottamista tilanteesta, jossa ihmisoikeuksia ei voida taata. (Right to Live 2017)

Kuinka Maahanmuuttovirasto vastaa vaatimuksiin? Ylen haastattelussa Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio toteaa, että on inhimillistä, mikäli virheitä sattuu. Hän vakuuttaa, että turvapaikkaa voi hakea uudelleen ja osoittaa kielteiseen päätökseen mahdollisesti johtaneet virheet, jolloin ne hänen mukaansa myös korjataan. Olennaista hänen vastauksessaan on kuitenkin järjestelmään sisältyvä sääntely, joka tarkoittaa käytännössä vastuun siirtoa eri tahoille. Vuorio selvittää näitä vastuita ja toiminnan mahdollisuuksia Ylen haastattelussa seuraavasti:

”Miten suhtaudutte turvapaikanhakijoiden vaatimukseen, että ongelmalliset tapaukset pitää ottaa uusintakäsittelyyn?
– Meillä ei ole mahdollisuutta ottaa omasta aloitteesta käsiteltäväksi asioita. Meille tulee vireille hakemus, kun hakija hakee turvapaikkaa, tai sitten jos hallinto-oikeus käsittelyn jälkeen palauttaa sen meille, niin nämä ovat ne mahdollisuudet. Oma-aloitteisesti emme voi käsitellä kansainvälisen suojelun tarvetta.

(…)

Entä turvapaikanhakijoiden vaatimus siitä, palautukset jäädytetään, eikä vastaanottokeskuksista poisteta ihmisiä?
– Tässä keskustelussa selvitimme, mikä on lain säännös vastaanottokeskuksesta poistamisesta. Se on todellakin velvoittava myös keskuksen johtajalle. Jos on lainvoimainen kielteinen päätös, eikä hakijalla ole mitään haavoittuvuutta, hänet tulee poistaa tästä järjestelmästä.” (Malminen 2017)

Sisäministeri Paula Risikko (kok) puolestaan selittää käänntyspäätöksiin liittyen:

”- Olen kuunnellut ja kertonut molempiin leireihin, että Suomessa noudatetaan lakia ja toimitaan lain mukaisesti kaikissa tilanteissa. Lainvoimainen käännytyspäätös toimeenpannaan vastustuksesta huolimatta. Poliisilla on toimivalta tässä, Risikko selvittää” (Malin 2017).

Perustelut vaikuttavat vakuuttavilta: me vain seuraamme lakia, ohjeistuksia ja protokollaa, emmekä muuta voi. Tuskin olen ainoa, jolle tulee tämänhetkistä suomalaista keskustelua ja käytäntöjä seuratessa mieleen filosofi ja politiikan teoreetikko Hannah Arendtin kirja Adolf Eichmannista ja ”pahuuden arkipäiväisyydestä”. Arendtin mukaan aikanaan natsirikollisena tuomitun Eichmannin tekojen taustalla oleva toimintatapa näytti olevan perin inhimillinen. Se koostui lähinnä ajattelemattomuudesta, moraalisesta mielikuvituksettomuudesta, kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan, ja sokeasta sääntöjen seuraamisesta.

Kuten alun perin vuonna 1963 julkaistun kirjan suomennoksen esittelyssä todetaan, Arendtin kirjasta voi ottaa opikseen, vaikka yhteiskunnallinen tilanteemme onkin hyvin erilainen kuin natsi-Saksan: ”Teos ravistelee ja järkyttää: pahuus ei ole arjelle vierasta saati menneisyyden totalitarististen yhteiskuntien ominaisuus. Sitä on kaikkialla, missä ihmiset lakkaavat pohtimasta, mitä he ovat tekemässä ja mitä siitä seuraa.” (Docendo 2016)

Kuten Tuomas Hallamaa (2016) kirjoittaa:

”[Arendtin] (k)irjan lukeminen nostaa mieleen maahanmuuttoviraston virkamiehet, jotka lähettävät kyynisten poliittisten päättäjien antamien ohjeiden mukaan sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä maihin, joissa he saattavat joutua kidutetuiksi tai tapetuiksi. Myös poliittisten päättäjien harjoittama kylmä taloudellinen kalkylointi, joka ei ota huomioon inhimillisiä seurauksia edustaa tätä eichmannilaista traditiota. Tilannetta pahentaa alati radikalisoituva julkinen keskustelu, joka normalisoi ihmisryhmien dehumanisointia.”

Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa meidän kaikkien on esitettävä itsellemme kysymys: haluammeko toimia kuin Eichmann? Mitä sääntöjen sokea seuraaminen, ajattelemattomuus ja moraalinen mielikuvituksettomuus tarkoittaa meidän ajassamme? Haluammeko siirtää vastuumme turvapaikanhakijoiden kohtaloista muille, eri päätöksentekotahojen portaille?

Voimme loputtomiin katsella sivusta hallituksen tai Maahanmuuttoviraston toimia, voimme demonisoida poliisia, voimme sanoa, että ratkaisun mahdollisuudet ovat hallinto-oikeudella eivätkä meillä – aina jollain muulla, jonka käskyjä me sokeasti noudatamme tai toimijalla, jonka tekemistä me seuraamme sivusta, äänettöminä ja reagoimatta. Toimijalla, joka puolestaan siirtää oman vastuunsa aina muualle.

Kuitenkin myös kaikki me, jotka näennäisesti seuraamme sivusta, olemme osa tätä järjestelmää. Seuraamalla sivusta, olemalla kommentoimatta ja reagoimatta, antamalla asioiden tapahtua, me siirrämme vastuumme muille. Jos emme halua toimia kuin Eichmann, meidän on reagoitava, meidän on oltava solidaarisia, meidän on tunnistettava vastuun siirtämisen ongelmat.

Vaikka emme olisi päättävässä asemassa emmekä työskentelisi niissä organisaatioissa, joiden käsissä vaikutusmahdollisuudet selkeimmin ovat, kuka tahansa meistä voi tehdä jotain. Voimme esimerkiksi: seurata tilannetta tarkasti, kirjoittaa päättäjille, käydä tukemassa turvapaikanhakijoiden mielenilmausta, äänestää toisin, tehdä ja allekirjoittaa adresseja, suunnitella kansalaisaloitetta lakien muuttamiseksi, opettaa lapsillemme, että hädässä olevaa tulee auttaa, muistuttaa Suomen historiasta, jossa suomalaisetkin ovat suurin joukoin lähteneet pakoon nälkää tai sotaa, voimme pitää ääntä ja vaatia muutosta. Vaikka järjestelmän paine tuntuisi lamauttavalta, meillä on kuitenkin mahdollisuus valita vastarinta ja kyseenalaistaa sivullisuutemme sekä se, että ”asiat vain tapahtuvat”.

Sari Irni on yliopistotutkija Turun yliopiston tutkijakollegiumissa.

Viittaukset

Docendo 2016: Eichmann Jerusalemissa – Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä (Hannah Arendt). Kuvaus. https://www.docendo.fi/eichmann-jerusalemissa-raportti-pahu… (haettu 28.2.2017).

Hämäläinen, Veli-Pekka 2017: Turvapaikanhakija hyppäsi ikkunasta – toivottomuus vastaanottokeskuksissa näkyy yrityksinä vahingoittaa itseään. Yle uutiset 1.3.2017. http://yle.fi/uutiset/3-9485378 (haettu 2.3.2017).

Hallamaa, Tuomas 2016: Hannah Arendt: Eichmann Jerusalemissa – Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä. Kontakti-lehti 31.12.2016. http://blogs.helsinki.fi/…/hannah-arendt-eichmann-jerusale…/ (haettu 28.2.2017).

Malin, Tuula 2017: Mielenosoittajat kyräilleet viikkokausia leireissä Helsingissä – Ministeri Risikko: Vastakkainasettelussa turvallisuusriskejä. Iltalehti Kotimaan uutiset 27.2.2017 http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702272200077648_uu.shtml (haettu 28.2.2017).

Malminen, Ulla 2017: Migri ei jäädytä turvapaikanhakijoiden palautuksia – Mielenosoitus Helsingin Rautatientorilla jatkuu. Yle Kotimaa 27.2.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9481720 (haettu 28.2.2017).

Right to Live – Asylum Seekers’ Demonstration in Finland 2017: Demands of the protesting asylum seekers 27.2.2017. http://demofi.blogspot.fi/…/demands-of-protesting-asylum-se… (haettu 28.2.2017).

EDIT:  2.3. klo 14.17 Tekstiä on muutettu pyynnöstä. Aiemmin  ensimmäisessä kappaleessa viitattiin Siilinjärven tragediaan, jossa turvapaikanhakija sai vakavia vammoja. Kirjoittaja on korvannut sen kommentilla turvapaikanhakijoiden itsemurhayrityksistä, koska kirjoittajan tavoitteena ei ole keskittyä keskustelemaan yhden vastaanottokeskuksen tapahtumista. Sen sijaan tarkoitus on laajemmin nostaa esille tämänhetkisen turvapaikkapolitiikan ongelmallisuutta ja turvapaikanhakijoiden siihen kohdistamaa kritiikkiä, sekä kannustaa meitä kaikkia toimimaan sen eteen, että nykyiseen turvapaikkapolitiikkaan saataisiin muutos.