#WhiteCurriculum – opiskelijaliike eurosentrismiä vastaan

Minna Seikkula

Viimeistään uuden lukuvuoden alkaessa on taas aika kaivaa opinto-ohjelmat esiin ja etsiytyä kurssikirjallisuuden ääreen. Mutta minkälaisiin ajatuksiin suomalaisten yliopistojen opintotarjonta meitä perehdyttää? Brittiyliopistoissa on kahden viime vuoden aikana ollut meneillään Why is my curriculum white -kampanja, joka kyseenalaistaa eurosentrisen opetussuunnitelman ja kurssikirjallisuuden – eli sen miten Eurooppaan sijoittuva näkökulma otetaan systemaattisesti ja kyseenalaistamatta tiedon ja tietämisen lähtökohdaksi ja mittapuuksi. Teemat ovat yhtälailla tärkeitä myös Suomessa, ja esimerkit muualta voivat rikastuttaa täkäläistä keskustelua.

Protesteja paremman tiedon puolesta

University College London -yliopiston opiskelijat aloittivat Why is my curriculum white -kampanjan, joka levisi muihin yliopistoihin Iso-Britanniassa vuoden 2015 aikana. ”Kyse ei ole sinänsä uudesta tai ainutlaatuisesta asiasta, vaan samansuuntaisia keskusteluja on käyty pitkään” selittää kampanjaa Leedsin yliopistolla järjestänyt ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen vastaava Melz Owusu.

Viimeaikaisissa protesteissa opiskelijat ovat vaatineet koulutuksen dekolonisaatiota eli koloniaalisista ajattelumalleista irrottautumista. Protesteja on järjestetty monenlaisten tunnusten alla. #WhiteCurriculumin kyseenalaistamisen ohella on vaadittu myös tutkintojen (sisältöjen) vapauttamista, #LiberateMyDegree. Oxfordin yliopiston opiskelijoiden #RhodesMustFallOxford otti mallia Kapkaupungin yliopisto-opiskelijoiden #RhodesMustFall -protestista – kampanjoiden nimet viittaavat vaatimuksiin poistaa kolonialistihallitsija Cecil Rhodesin patsas ja muu kolonialismisymboliikka kummaltakin yliopistolta.

Owusu kertoo siitä, miksi hän otti asiakseen edistää Why is my curriculum white -kampanjaa kotiyliopistossaan: “Omasta näkökulmastani tämä keskustelu alkoi oikeastaan jo kun opiskelin kansainvälistä politiikkaa ja toimin edustajana ylioppilaskunnassa. Opintoihimme kuului muun muassa Freedom, power and resistance -niminen jakso, mutta lukemistossa oli ainoastaan kuolleiden, valkoisten miesten tekstejä. Opiskelijat olivat tosi tyytymättömiä asetelmaan, ja itse yritin avata keskustelua aiheesta opiskelijaedustajana. Tämä oli yksi keino saada ihmiset havahtumaan teeman tärkeydestä ja osallistumaan keskusteluun.”

whyismycurriculumwhite

Owusu näkeekin keskustelun synnyttämisen ja kriittisen tietoisuuden lisäämisen tärkeänä ensiaskeleena dekolonisaatiota vaativille aloitteille: ”Kun sitten otin asian esiin ylioppilaskunnassa, kaikki eivät todellakaan seisseet aloitteen takana. Mutta kun pystyin osoittamaan opiskelijoiden kiinnostuksen tällaista näkökulmaa kohtaan, tukea löytyi.”

Why is my curriculum white -kampanja alkoi Leedissä osana Black History Month -teemakuukautta, joka tekee tunnetuksi erityisesti afrikkalaisen diasporan historiaa. Kampanjan järjestämiin keskustelutilaisuuksiin osallistui paitsi opiskelijoita myös opetus- ja hallintohenkilökuntaa.

”Erityisen hyvin mukaan lähtivät kirjastotyöntekijät” Owusu kertoo. ”Kirjastotiimi keräsi kanssamme ehdotuksia opiskelijoilta kumouksellisia teemoja käsittelevistä kirjoista kaanonin ulkopuolelta hankittavaksi kirjastoon. Sitten taas osalle tutkintovaatimuksia kehitellyttä opetus- ja tutkimushenkilökuntaa on ollut kovempi pala kuulla kysymys ’Miksi opinto-ohjelmani on valkoinen?’”

Owusu kuitenkin kertoo, että lopulta kampanja pääsi valmistelemaan toimenpidesuositusten listaa yhteistyössä yliopiston kanssa. Listalla ovat muun muassa opiskelijoiden moninaisuutta huomioiva henkilöstökoulutus ja antirasismi. Lisäksi suosituksiin kuuluu Iso-Britannian oppilaitoksia sitovan terrorisminvastaisen lainsäädännön (ns. Prevent-ohjelman) kriittinen arviointi. Opiskelijoiden tarkkailuun velvoittavan ohjelman on nähty muun muassa lisäävän islaminvastaista rasismia.

”Mitä tulee opinto-ohjelmien uudelleenarviointiin ja opetukseen, opetushenkilökunnan pitäisi tarkastella opettamiensa jaksojen sisältöä. Mutta heidän pitää myös pohtia kriittisesti itse saamaansa koulutusta sekä tunnistaa se, miten akateemiset instituutiot ja niiden tuottama tieto ovat seurausta erilaisista valtarakenteista. Se ettei koloniaalisia kertomuksia haasteta on karhunpalvelus opiskelijoille. Jos haluamme vapaan ja reilun yhteiskunnan, eli kaiken sen mitä liberaali demokratia väittää olevansa, dekoloniaalinen kritiikki on välttämättömyys. Tärkeää on myös muistaa, että tämä on vasta alkua. Jos rasismi ja kolonialismi halutaan todella haastaa yliopistolla, teemoja pitää käsitellä toistuvasti”, Owusu tähdentää.

Samalla hän muistuttaa siitä, miten kampanja ei rajaudu tutkintovaatimuksiin kirjattuihin kirjalistoihin. Mustien, ruskeiden ja muiden ei-valkoiksiksi rodullistettujen opiskelijoiden aloittamassa kampanjassa on kyse paitsi koulutuksen sisältöjen haastamisesta myös rodullistettujen kokeman syrjinnän ja rakenteellisen rasismin haastamisesta yliopistolla. Tämä ei myöskään tee kampanjaan liittyvistä keskusteluista helppoja:

“Se että puhuu ei-valkoisesta asemasta käsin ja joutuu jatkuvasti todistelemaan omaa ja muiden vähemmistöiksi luokiteltujen opiskelijoiden kokemusta todeksi on myös vaikeaa ja henkisesti kuluttavaa. Itse asiassa kampanjasta on tullut paljon enemmän kuin keskustelu opinto-ohjelmasta: olemme puhuneet rasismista kampuksella ja muusta BME/BAME -opiskelijoiden kohtaamasta syrjinnästä, mitä tulee esimerkiksi sisäänpääsyyn ja eroihin koulutustasossa.”

Mitä seurauksia tällä on sen yhteistyön kannalta, jota erilaisista asemista tulevat ihmiset voivat tehdä?

”Samalla kun ajattelen, että rodullistettujen opiskelijoiden tulisi vetää Why is My Curriculum White -kampanjan kaltaista aloitetta, olen myös sitä mieltä, että kaikkien tulisi ottaa siihen osaa. Monesti rodullistettujen opiskelijoiden näkökulmat noteerataan ainoastaan silloin, kun joku valkoinen legitimoi ne. Kampanjaan tarvitaan ehdottomasti mukaan valkoisia ihmisiä, mutta heidän pitää myös olla tietoisia valtadynamiikasta ja näyttää, mikä siinä menee pieleen. Juuri tätä kampanja lopulta haastaa.”

Dekolonisaatiota Suomessa?

Vaikka kolonialismin historia on melkein neljänneksen maapallon pinta-alasta valloittaneen brittiläisen imperiumin keskuksessa toisenlainen kuin Suomessa, dekoloniaali näkökulma on tärkeä myös täällä. Decolonise Leeds -keskustelussa puhuneen Salman Sayyedin esimerkki alleviivaa tätä:

Kuvittele maa Euroopassa, jolla ei ole koskaan ollut siirtokuntia, jonne ei koskaan ole saapunut siirtolaisia – – sellainen maa, jossa kaikki ovat valkoisia. Onko opetussuunnitelman dekolonisoiminen tarpeellista siellä? Sanoisin, että on. Dekolonisaatio ei viittaa yksinomaan rodullistettujen ihmisten läsnäoloon, se ei viittaa pelkästään siirtolaisuuteen tai heterogeeniseen ja moninaiseen väestöön. Kolonialismia tulee tarkastella ajatteluamme jatkuvasti muovaamana järjestelmänä eikä (menneenä) asioiden tilana.[1]

Suomalaisessa tutkimuskeskustelussa[2] on muun pohjoismaisen tutkimuksen lailla tuotu esiin samankaltaisia näkökulmia eli analysoitu kriittisesti sitä, miten valkoista eurooppalaisuutta ensisijaistava ajattelutapa on juurtunut syvälle käsityksiimme inhimillisestä elämästä. Saattaa olla luontevaa mieltää Länsi-Eurooppa inhimillisen sivistyksen kehdoksi ja nähdä globaalit varallisuuserot seurauksena joidenkin maiden ja alueiden oletetusta kehittymättömyydestä. Dekoloniaalista kritiikistä ammentava näkökulma kyseenalaistaa tällaisia oletuksia kiinnittämällä huomiota kolonialismin ajalta periytyviin valta- ja alistussuhteisiin. Karim Maïchen[3] sanoin: ”Pahimmassa tapauksessa läntinen omakuva estää jo lähtökohtaisesti tarkastelemasta maailmaa ja sen kulttuureita tasapuolisesti, vääristäen niin tieteellisiä kuin yleisempiäkin johtopäätöksiä maailman menosta”.

Vaatimuksia paremman tiedon puolesta on esitetty myös Suomessa. Taideyliopistolla kriittistä keskustelua valkoisuudesta on viime vuosina peräänkuuluttanut sieltä valmistunut koreografi Sonya Lindfors. Syksyllä 2015 Abdulkarim & Saarikoski -radio-ohjelmassa puhunut Lindfors korosti yliopistoinstituution vastuuta siitä, etteivät koulutusohjelmat uusinna rasistisia käsityksiä ja että yliopisto sulje ulkopuolelleen ei-valkoisia ihmisiä.

Myös joulukuussa 2015 Turussa Koulutuslakko-protestin järjestämässä keskustelussa akateemisen tiedon dekolonisaatiosta pohdittiin muun muassa sitä, minkälaisia kuvia Euroopan ulkopuolelta tulevista ihmisistä suomalaisessa koulutuksessa välitetään. Tilaisuudessa puhuneen kirjailija Hassan Blasimin mukaan eurosentrisiin itsestäänselvyyksiin kuuluu se, että Suomeen ja muualle Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat ja pakolaiset nähdään ongelmina ja poikkeuksina, kun taas EU-passien haltijoiden oikeutta matkustaa lomailemaan miltei mihin päin maailmaa tahansa ei kyseenalaisteta.

Eurosentrismiä ja valkoisuusnormia kyseenalaistavat tekstit kuuluvat myös joidenkin yhteiskuntatieteellisten ja humanististien kurssien lukemistoon suomalaisissa yliopistoissa. Mikä on tilanne omassa oppiaineessasi?

Miten ajatus siitä, että Länsi-Eurooppa ei ole maailman napa, otetaan tietämisen lähtökohdaksi?

Ja miten onkaan muiden Why is my curriculum white -kampanjan teemojen laita? On aika paneutua näihin kysymyksiin, sillä suorasanaista keskustelua rasismista yliopistolla soisi käytävän tänä lukuvuonna entistä päättäväisemmin.

Seikkula on tohtorikoulutettava Turun yliopistossa.

[1] Käännös MS.

[2] Esimerkiksi: Maïche, Karim (2015) Mitäs me länsimaalaiset! Suomi ja lännen käsite. Helsinki: Into; Keskinen, Suvi, Tuori, Salla, Irni, Sari & Mulinari, Diana (toim.) (2009). Complying with Colonialism.Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Farnham: Ashgate.

[3] Maïche (2015, 14)

Yksi kommentti artikkeliin ”#WhiteCurriculum – opiskelijaliike eurosentrismiä vastaan

  1. Paluuviite: If it isn’t white, it isn’t right? #WhiteCurriculum – Social Justice and Diversity in Education 2017

Kommentointi on suljettu.