Suvi Keskinen     

Muutama päivä Brysselin terrori-iskujen jälkeen voi tuntua itsestään selvältä että eurooppalaisten pitää olla huolissaan turvallisuudesta. Mutta juuri siksi on tärkeätä tarkastella kriittisesti sitä keskeistä roolia, jonka turvallisuus on saanut käsiteltäessä maahanmuuttoa. Sillä jo ennen Brysselin iskuja maahanmuutto ja turvallisuus liitettiin kiinteästi toisiinsa toimittajien, viranomaisten ja poliitikkojen puheissa.

Hunderra Assefa & Karin Creutz

Tänään, lauantaina 6.2.2016, Pegida ja muut islamvastaiset ryhmät järjestävät mielenosoituksia eri puolilla Eurooppaa. Myös Helsingissä joukko Rajat kiinni -verkoston aktiiveja järjestää islamvastaisen mielenosoituksen, jota mainostetaan ”osana laajempaa eurooppalaista, patrioottista toimintaa”. On hälyttävää, että pelkoa ja vihaa lietsovat ryhmät aktivoituvat nyt myös Suomessa. Riippumatta puoluekannasta tai maahanmuuttopoliittisista näkemyksistä, kaikilla Suomessa asuvilla on aihetta olla huolissaan muslimeja kohtaan suunnatun vihapuheen ja islamofobisen väkivallan lisääntymisestä ja sen seurauksista.

Suvi Keskinen

Lukiessani uutisia Kempeleen raiskausepäilyistä ja pääministerin järjestämästä ”kriisikokouksesta” sekä selaillessani aiheesta käytyä verkkokeskustelua mieleen nousee kolme sanaa: sukupuoli, kansakunta ja rodullistaminen. Ja ennen kaikkea niiden kytkökset poliittisessa toiminnassa ja kansalaiskeskustelussa. Samalla kyseessä on tietynlainen déjà vu. Jokaisella julkisuudessa kohua herättävällä tapauksella on omat erityispiirteensä, mutta se miten niihin reagoidaan näyttää seuraavan tietynlaista kaavaa.

Suvi Keskinen

Mistä se alkoi? Alkoiko se tänä syksynä kun Ylen pääuutislähetys esitti rajoja kiinni vaativan mielenosoituksen puhenaisena äidin, jolle turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen tarkoitti hänen vaaleiden tyttöjensä ahdistelua ja raiskauksia? Vai alkoiko se Helsingin Sanomien Kauhavaa koskevasta uutisoinnista, jossa muutamat paikalliset poliitikot ja asukkaat vastustivat turvapaikanhakijoiden majoitustilaa yläasteen naapurissa vetoamalla tyttöjen turvallisuuteen? Vai hyppäsikö se silmille keväällä tapahtuneen Tapanilan raiskaustapauksen jälkeen käydyistä keskusteluista? Nimittäin sellaisten väitteiden hyväksyttävyys julkisuudessa, joissa tiettyjen etnisten ryhmien miehet esitetään yhtenäisenä ryhmänä jonka jokainen jäsen on todennäköinen raiskaaja tai vähintäänkin velvollinen pyytämään anteeksi ryhmänsä puolesta. Viime ajoilta löytyy myös useita esimerkkejä siitä, että toimittajat esittävät ja itse muotoilevat tällaisia väitteitä kyseenalaistamatta niihin sisältyvää rasismia.

Suvi Keskinen ja Minna Seikkula

Rasismiin liittyvä käsitteistö on suomenkielessä vielä vakiintumatonta ja monet kansainvälisessä keskustelussa keskeiset sanat kuten rodullistaminen, valkoisuusnormi tai kolonialististen ajatustapojen purkaminen etsivät vielä paikkaansa rasisminvastaisten aktiivien ja tutkijoiden kielenkäytössä. Jotkut sanat näyttävät silti yleistyneen. ”Käänteisrasismiin” törmää niin opiskelijoiden esseevastauksissa ja seminaarikeskusteluissa kuin maahanmuuttoa käsitteleviä verkkokeskusteluja selatessa. Mikä on tämä nopeasti yleistynyt termi ja millaisiin tarkoituksiin sitä käytetään?

Miten rasismi liittyy kolonialismiin? Miksi rasismista puhuminen on vaikeaa – vai onko se? Mikä on syksyllä 2015 kaikkein polttavin ongelma, johon rasisminvastaisessa toiminnassa tulisi tarttua? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat tutkijat, aktivisti-journalistit ja kulttuurivaikuttajat Rasismi ja sen haastaminen nykypäivän Suomessa -keskustelutilaisuudessa. Kuuntele keskustelun podcast!