Miksi rasismista ja etnisestä profiloinnista poliisitoiminnassa on niin vaikeaa keskustella? – ja seitsemän muuta kysymystä Helsingin poliisilaitokselle

Markus Himanen ja Suvi Keskinen

Poliisin tapa käsitellä paperittomuutta aiheutti hiljattain kohun, kun rodullistavia stereotypioita sisältävä diasarja ulkomaalaisvalvonnasta päätyi julkisuuteen.  Pysäytetyt-hankkeen tutkimusraportissa toimme esille, kuinka tärkeää poliisin olisi käsitellä rasismiin ja syrjintään liittyviä käytäntöjä ja ajatustapoja. Keskustelu vaikuttaa kuitenkin aina tyrehtyvän ennen kuin se on alkanutkaan.

Helsingin poliisi oli järjestänyt yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa 10.10.2018 ”laittomaan maassaoleskeluun liittyviä riskejä” käsitelleen seminaarin, jonka nimeksi oli annettu ”Helsinkiin kadonneet”. Tapahtuma oli suunnattu paperittomien kanssa työskenteleville viranomaisille ja kansalaistoimijoille.

Helsingin poliisilaitoksen ulkomaalaisasioiden komisario Heli Aaltonen piti tilaisuudessa esitelmän, jonka tarkoitus oli kuvata Aleksis Kiven Seitsemää veljestä mukaillen ulkomaalaispoliisin työssään kohtaamia esimerkkitapauksia. ”Nykypäivän seitsemästä veljeksestä” kertovissa dioissa oli yhdistetty jokin rikos tai ulkomaalaisrikkomus tiettyyn kansallisuuteen ja Kiven romaanista poimittuun luonteenpiirteeseen. Esimerkiksi Juhani oli ”vironvenäläinen duunari; veljeksistä vanhin; luonteeltaan äkkipikainen, määräilevä ja viinaan menevä; ollut töissä 6 kk suomalaisella rakennusfirmalla; ja asuu Tattarisuolla olevassa teollisuushallissa, josta on tehty ’luvaton asuntola’”. Esityksen antamaa stereotypisoivaa vaikutelmaa vahvisti jokaiseen diaan liitetty rodullistava kuva.

Rasistista kuvastoa vilisevä esitelmä herätti tyrmistystä yleisön joukossa ja osallistujat jakoivat kuvia esityksestä sosiaalisessa mediassa. Monen kommentoijan mielestä kuvasarja oli ilmeinen esimerkki etnisestä profiloinnista.

Sen jälkeen, kun kuvat diaesityksestä olivat levinneet, Helsingin poliisi ilmoitti twitterissä, että kyse oli ”esimerkkitapauksista”. Poliisin mukaan tarkoituksena ei ollut missään nimessä ”vahvistaa rasistisia stereotypioita”. Myöhemmin poliisihallitus ilmoitti, että sen laillisuusvalvonta on ottanut käsittelyyn Aaltosen seminaariesityksestä tehdyn kantelun.

Tutkimme Pysäytetyt-hankkeessa poliisin ja muiden turvallisuusalan työntekijöiden tekemiä tarkastuksia ja niiden yhteydessä harjoitettua etnistä profilointia. Keväällä 2018 julkistetussa tutkimusraportissa kuvaamme kuinka rodullistettuihin vähemmistöihin kohdistuu valvontaa monissa kaupunkitiloissa ja useiden toimijoiden taholta. Tutkimus perustui pääkaupunkiseudulla ja Turussa kerättyihin laadullisiin ja määrällisiin aineistoihin: yksilö- ja ryhmähaastatteluihin, havainnointiin ja kyselyihin. Yhteensä haastattelimme 185 henkilöä. Näistä 145 kuului etnisiin tai rodullistettuihin vähemmistöihin ja heiltä kysyttiin etniseen profilointiin liittyvistä kokemuksista. Lisäksi haastateltiin 26 poliisin edustajaa ja 14 muuta asiantuntijaa. Määrällisen kyselyn vastaajat (N=362) olivat Suomessa asuvia valtaväestöön kuuluvia sekä venäjän-, kurdin-, arabian- tai somalinkielisiä nuoria aikuisia. Tutkimuksemme mukaan etniseen profilointiin liittyvät kokemukset viestittävät pysäytetyille henkilöille että heitä pidetään “toisina” – etteivät he kuulu maahan, jossa he asuvat ja ehkä ovat syntyneetkin.

Kiinnitimme huomiomme erityisesti kolmeen asiaan poliisin diasarjassa ja siitä käydyssä keskustelussa tutkimustulostemme perusteella.

Rodullistavat stereotypiat ja etninen profilointi

Ensinnäkin diasarjan ilmeinen yhteys etniseen profilointiin on yllättävää, kun ottaa huomioon, että juuri ulkomaalaisvalvonnan kohdalla ongelmaa on käsitelty paljon sekä julkisuudessa että poliisin sisällä. Olisi voinut odottaa, että tämä keskustelu olisi lisännyt ymmärrystä poliisin keskuudessa siitä, mikä on etnistä profilointia ja miten sitä voidaan välttää. Ulkomaalaislakiin lisättiin vuonna 2015 etnisen profiloinnin kielto, joka on huomioitu Poliisihallituksen ulkomaalaisvalvonnasta antamissa ohjeissa. Myös kaikki Pysäytetyt-hankkeen haastattelemat poliisit olivat tietoisia siitä, että etninen profiointi on kiellettyä.

Etnisen profiloinnin voidaan ymmärtää pohjautuvan etnisyyteen, rotuun, kansalliseen alkuperään tai uskontoon liittyville yleistyksille ja näiden pohjalta tehtäville päätöksille siitä, kenen oletetaan toimineen tai saattavan toimia lainvastaisesti (esimerkiksi oleskelevan maassa luvattomasti tai pitävän hallussaan huumeita). Poliisi syyllistyy etniseen profilointiin esimerkiksi tarkastaessaan jonkun henkilöllisyyden etnisen tai rodullisen stereotypian perusteella sen sijaan että tarkastus liittyisi perusteltuun tiettyyn yksilöön kohdistuvaan epäilyyn. Tutkimuksessa määrittelimme etnisen profiloinnin sellaisiksi valikoiviksi ja kohdennetuiksi kontrollitoimenpiteiksi, jotka perustuvat yksilön oletettuun kuulumiseen rodullistettuun, etniseen, uskonnolliseen tai kansalliseen vähemmistöryhmään, ja joita toteuttaa pääsääntöisesti julkisen tai yksityisen turvallisuusalan henkilöstö.

Poliisi kiisti, että kuvat olisivat esimerkkejä etnistävistä tai rodullistavista profiileista. Aaltonen selvitti YLE:n uutisille, että oli painottanut esityksen aikana, että näitä satunnaisia esimerkkitapauksia ”ei pidä ymmärtää väärin”, hän ”ei halua millään tavalla olla rasisti” ja että diojen ”tarkoitus ei ole mitään kansalaisuutta tai henkilöä profiloida”. Hänen mukaansa tapausten kansallisuudet ja ammatit olivat keksittyjä. Kuitenkin kansallisuudet ja rikostyypit olivat sellaisia, että ne nimenomaan vastasivat julkisuudessa toistuvasti esiintyviä stereotypioita: esimerkiksi aasialainen ravintola yhdistettiin laittomaan työskentelyyn ja länsiafrikkalainen mies huumeiden katukauppaan. Tällä tavalla poliisi tuli sekä vahvistaneeksi olemassaolevia stereotypioita omalla viestinnällään että synnyttäneeksi epäilyksen siitä, että stereotypiat ohjaavat poliisien omaa toimintaa kentällä.

Pysäytetyt-hankkeen tutkimusaineistossa erityisen yleisistä ja vakavista profiloinnin kokemuksista kertoivat nuoret afrikkalaistaustaiset miehet. Monet kuvasivat kokemuksiaan henkilöllisyystodistusten ja laukkujen tarkastuksista, joiden yhteydessä heille oli jäänyt epäselväksi, mihin epäilyyn kontrolli perustui.

Esityksen stereotypiat vahvistivat myös laajempia maahanmuuttoa rikollisuuden kehyksessä tarkastelevia yhteiskunnallisia keskusteluja. Diasarjassa esitetty ”somali Timon” hahmo on järjestänyt itselleen Suomeen kolme vaimoa perheenyhdistämisen kautta. Hallitus on viime vuosina kiristänyt useampaan otteeseen perheenyhdistämisen käytäntöjä ja usein se on tapahtunut juuri leimaamalla somalialaisia hakijoita järjestelmän väärinkäyttäjiksi.

Seitsemän veljeksen lisäksi dioihin oli otettu mukaan naishahmo, jota ei edes löydy Kiven teoksesta vaan mitä ilmeisimmin viittaus kohdistuu Kalevalan Ainoon. Huiviin puetun Ainon hahmoon on saatu mahdutettua useita maahanmuuttajanaisiin kohdistuvia tyypillisiä ennakkoluuloja, jotka liittyivät erityisesti siihen, miten islamia ja naisten asemaa käsitellään suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ainon kuvataan kotona istuvaksi, kielitaidottomaksi ja perheväkivallan kohteeksi joutuvaksi uhriksi.

Ulkomaalaisvalvonta ja siirtolaisuuden kriminalisointi

Toiseksi esitelmän käsittelemä ulkomaalaisvalvonta on yksi niistä kontrollitoimenpiteistä, jotka liittyvät siirtolaisuuden kriminalisointiin. Siirtolaisuuden kriminalisoinnilla viitataan tutkimuksessa siihen, että esimerkiksi nykypäivän Euroopassa maahanmuuton hallinnan ja rikoksen torjunnan käytännöt kietoutuvat toisiinsa. Kansainvälinen siirtolaisuuden kriminalisointia ja turvallistamista käsittelevä tutkimuskirjallisuus on kuvannut juuri sitä kuinka erilaiset maahanmuuttoon liittyvät uhat ja riskit muodostavat viranomaispuheessa itsensä perustelevan jatkumon. Diaesityksessä mainittuja esimerkkejä rikoksista ei varsinaisesti yhdistänyt mikään muu kuin se, että poliisi esitti ne ulkomaalaisvalvonnan kontekstissa, mutta diasarjan avulla poliisi rakensi niistä ikään kuin kertomuksen erilaisista ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.

Myös Pysäytetyt-tutkimuksessa haastatellut poliisiviranomaiset perustelivat ulkomaalaisvalvonnan tärkeyttä juuri rikollisuuden torjunnalla. Siirtolaisuuden rikollistaminen kasvattaa riskiä siihen, että eri toimivaltuudet sekoittuvat ja sen sijaan, että poliisi toimisi konkreettisten rikosepäilyjen perusteella pysäytyksiä kohdennetaankin tiettyihin rodullistettuihin ryhmiin.

Vaikka ulkomaalaisvalvontaa koskevaa lainsäädäntöä ja ohjeistusta on pyritty viime vuosina kehittämään, se suuntaa viranomaisten ajattelua siihen, että kuka tahansa ulkomaalainen on epäilyksenalainen ja pysäytettävissä. Lain mukaan valvonnan tulisi kuitenkin perustua tietoon ja havaintoihin.

Freudin mukaan ihminen tulee usein paljastaneeksi totuuden itsestään vitsin muodossa. Tässäkin tapauksessa Aaltosen ajatus siitä, että ”nykypäivän seitsemän veljestä voisivat olla maahanmuuttajataustaisia” tiivistää jotakin olennaista nykyisen ulkomaalaispolitiikan luonteesta.

Kun Kiven kirjassa veljekset kulkevat ulkopuolisen asemasta yhteiskunnan jäsenyyteen, poliisin diaesityksen veljekset puolestaan esittävät Impivaaraa uhkaavia ulkopuolisia ilman mahdollisuutta todelliseen jäsenyyteen.

Tässä kohdin rikollisuusleimaa ylläpitävä ja rajoittava eurooppalainen raja- ja maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa kohtaavan nationalistisen ulkomaalais- ja turvallisuuspolitiikan perinteen, jossa ulkomaalainen käsitetään ei-valkoiseksi ja lähtökohtaisesti uhkaksi kansalliselle järjestykselle.

Puuttuva keskustelu rasismista

Kolmanneksi keskustelussa tuli ilmi poliisin haluttomuus tai kyvyttömyys arvioida ja reflektoida oman viestinnän seurauksia erityisesti vähemmistötaustaisille ihmisille. Se myös osoitti, miten vaikeata poliisin näyttää olevan käydä keskustelua rakenteellista syrjinnästä ja rasismista sen oman toiminnan piirissä.

Poliisin esitelmä oli selkeästi suunnattu valkoiselle asiantuntijayleisölle, jolle se puhui rodullistetuista ja rikollistetuista Toisista. Vaikka poliisin vastauksissa painotettiin syrjimättömyyttä ja “nollatoleranssia rasismille”, ei näytä siltä että poliisi olisi valmis käymään keskustelua siitä, mistä esitelmän kaltaiset ulostulot kertovat ja millaisin keinoin asenneongelmiin voitaisiin puuttua.

Kuitenkin Pysäytetyt-hankkeen tutkimusaineiston perusteella monet poliisit pohtivat työssään syrjintään liittyviä kysymyksiä. Haastateltuja poliiseja askarrutti esimerkiksi syrjinnän kiellon ja ulkomaalaisvalvonnan vaatimusten yhdistämisen vaikeus. He myös miettivät sitä, missä määrin virkamies syyllistyy syrjintään, jos antaa omien aiempien kokemustensa tai työyhteisön kokemusten tietystä etnisestä ryhmästä vaikuttaa valintoihin tulevissa työtehtävissä. Tällaisista avauksista ja poliisien keskinäisistä pohdinnoista voisi lähteä liikkeelle ketjureaktio, jossa tunnistettaisiin ongelmia aiheuttavat ajatustavat ja käytännöt sekä etsittäisiin uusia toimintamalleja. Pysäytetyt-hankkeen tutkimusraportissa olemme nostaneet esiin näitä ongelmia aiheuttavia käsityksiä ja käytäntöjä, jotta poliisin olisi helpompi kehittää työtään. Se kuitenkin edellyttää valmiutta myöntää ongelmien olemassaolo ja tarve muutokseen. Tältä osin huutoomme ei tällä(kään) kertaa vastattu.

Jos poliisi käyttää julkisessa esiintymisessään karkeita stereotypioita, se myös oikeuttaa piittaamattomuutta poliisin sisällä esiintyvästä syrjinnästä ja rasismista. Pysäytetyt-hankkeen toimittajan Kati Pietarisen poliisien Facebook-ryhmää käsitellyt artikkeli Longplay-julkaisussa toi selkeästi esille, että poliisin sisällä esiintyy rodullistavia puhetapoja ja rasistisia mielipiteitä. Niihin ei myöskään ollut puututtu poliisijohdon taholta eikä rasistisia tekstejä ollut poistettu ryhmän sivustolta. Tutkimuksemme poliisihaastateltavista osa koki rasismin ongelmaksi poliisin sisällä, mutta siihen puuttuminen nähtiin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi omassa työyhteisössä.

Poliisin vastaukset diasarjasta seuranneeseen kritiikkiin osoittavat, että rasismi ymmärretään hyvin kapeasti. Rasismin ajatellaan vaativan syrjivää aikomusta ja jos tällaista ei voida esittää, myös rasismi häviää näkyvistä. Nykytutkimuksessa rasismi kuitenkin ymmärretään paljon laajempana ilmiönä. Rasismia voivat olla yhtä lailla tarkoitukselliset teot kuin hyvässä tarkoituksessa esitetyt stereotypisoivat ja kulttuurista olemuksellisuutta painottavat lausahdukset vähemmistöjen käyttäytymisestä. Rikolliseksi leimaaminen on erityisen vakavaa kun kyseessä ovat Suomeen muuttaneet ryhmät ja vähemmistöt, joihin muutenkin kohdistuu julkisuudessa ja arkielämässä negatiivista painetta. Rasismia voivat myös olla teot, joiden seuraukset asettavat eri etnisiä tai rodullistettuja ryhmiä eriarvoiseen asemaan riippumatta tekojen tarkoituksista. Rasismilla on pitkä historia ja monien negatiivisten stereotypioiden taustalta löytyy kolonialistisia ajatusmalleja. Ne ovat useimmille suomalaisille niin tuttuja, ettei ole välttämätöntä edes käyttää rasistisia nimityksiä, koska kuulija jo osaa yhdistää kuvaukset tuntemaansa rodullistavaan tarinaan.

Seitsemän kysymystä etnisestä profiloinnista

Koska keskustelu rasismista poliisin kanssa on tärkeää mutta hankalaa, esitämme sen avaamiseksi seitsemän kysymystä.

1)      Onko etninen profilointi ongelma Helsingin poliisissa ja suomalaisessa yhteiskunnassa?

• Jotta etniseen profilointiin voidaan löytää ratkaisuja ja poliisin syrjiviin käytäntöihin voidaan puuttua, on ongelman olemassaolo ensin tunnustettava.

2) Miten poliisi tekee ulkomaalaisvalvontaa syyllistymättä etniseen profilointiin?

• Poliisi on järjestänyt henkilökunnalleen koulutusta lakimuutoksesta, joka kieltää etnisen profiloinnin, ja pyrkinyt kehittämään toimintamalleja niin etteivät pysäytykset kohdistuisi erityisesti rodullistettuihin vähemmistöihin.
• Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vielä tehtävä töitä.
• Etnisen profiloinnin riski on suuri ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä useista syistä. Tutkimuksemme mukaan poliisit käyttävät usein intuitiota tai “näppituntumaa” – tutkimustermein ns. hiljainen tieto – havainnoidessaan ja valitessaan valvonnan kohteita. Tällainen käytäntö mahdollistaa yleisluontoisille kriteereille ja rodullistaville oletuksille perustuvan valikoinnin sen sijaan että pysäytysten perustana käytettäisiin yksilöityä tietoa, joka liittyy mahdolliseen ulkomaalaislain rikkomiseen. Lain mukaan poliisilla tulee olla tietoa tai vihjeitä laittomasta maahanmuutosta suorittaakseen tarkastuksen, mutta käytännössä henkilöllisyystarkastus saatetaan tehdä jokaiselle, jonka poliisi epäilee olevan ulkomaalainen. Poliisi kertoo esimerkiksi hyödyntävänsä kielitaitoon liittyvää havainnointia harkitessaan kenet pysäyttää ”ulkomaalaisuuden” selvittämiseksi.

3)      Miten poliisin johto valvoo ja ohjeistaa syrjimättömään poliisitoimintaan käytännöissä?

• Osa tutkimuksessa haastatelluista poliiseista toi esille, että he pitivät nykyisiä ohjeita riittämättöminä: päällystö ei halua tai kykene antamaan tarpeeksi selkeitä ohjeita siitä, miten ulkomaalaisvalvontaa tulisi suorittaa siten, että kohteet voidaan valita ilman, että syyllistytään syrjintään.

4)      Osataanko poliisissa huomioida toimenpiteiden vaikutukset niihin kohdistuviin ihmisiin?

• Pysäytykset herättivät erilaisia ja monesti voimakkaita kokemuksia. Viranomaisten etnisestä profiloinnista voi seurata niiden kohteeksi joutuville nöyryytyksen, hämmennyksen, surun ja vihaisuuden tunteita.
• Toistuvat kokemukset poliisin pysäytyksistä eivät vaikuttaneet vain koettuun luottamukseen poliisia kohtaan, vaan myös pysäytettyjen henkilöiden kuulumisen tunteeseen. Etnisen profiloinnin kohteeksi joutuminen osoitti, kenellä on itsestään selvä oikeus kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan ja kenellä taas ei.
• Toisaalta monilla poliisihaastateltavilla oli vaikeuksia hahmottaa toimenpiteiden vaikutuksia niihin kohteina oleviin ihmisiin.

5) Miten etninen profilointi huomioidaan poliisin koulutuksessa?

• Tutkimuksessa toteamme, ettei ole riittävää, että poliisiksi opiskeleville opetetaan vain etnisen profiloinnin lainvastaisuutta. Jotta etniseen profilointiin johtavia käytäntöjä voitaisiin muuttaa, poliisikoulutukseen olisi tarpeen sisällyttää aineistoa rasismista yhteiskunnallisena ilmiönä, keskusteluja siitä keitä ovat “nykypäivän suomalaiset” sekä miten kohdata siirtolaisia ja rodullistettuja vähemmistöjä.
• Käytännön ongelmia, jotka liittyvät etnisen profiloinnin torjumiseen, sekä näihin liittyviä ratkaisuja olisi käsiteltävä poliisikoulutuksessa ja palveluksessa oleville poliiseille järjestettävissä koulutuksissa.

6 ) Ajatellaanko poliisissa rasismia lainkaan rakenteellisena kysymyksenä?

• Keskustelu keskittyy helposti yksittäisen poliisin työtehtävänsä aikana tekemiin valintoihin – HPL:n seminaariesitys toi jälleen esille tarpeen purkaa rakenteellisia ajattelutapoja poliisissa, jotka ohjaavat näitä valintoja.

7) Tulisiko ulkomaalaisvalvonnan sijaan kohdistaa huomio paperittomien ihmisoikeuksiin?

• Niin poliisin diaesityksessä kuin sitä seuranneessa keskustelussa on jäänyt huomiotta se, että paperittomat elävät erityisen haavoittuvassa asemassa ja heillä on korkea riski joutua rikoksen uhriksi. Miten poliisi varmistaa, että myös heillä on tosiasiallinen mahdollisuus turvautua viranomaisten suojeluun ja heidän oikeutensa rikoksen uhreina toteutuvat?

 

Markus Himanen on väitöskirjatutkija Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa. Suvi Keskinen on akatemiatutkija Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa.

 

Lähteet

Suvi Keskinen, Aminkeng Atabong Alemanji, Markus Himanen, Antti Kivijärvi, Uyi Osazee, Nirosha Pöyhölä ja Venla Rousku. (2018): Pysäytetyt – Etninen profilointi Suomessa. Svenska social och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Helsingfors, SSKH, Notat, 2/2018.

Kati Pietarinen, 2018, Satunnaistarkastus, Longplay, https://www.longplay.fi/jutut/satunnaistarkastus