Vesa Puuronen
Suomen laki perustuu kansallisesti ja kansainvälisesti hyväksyttyihin arvoihin. Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota suojaavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Myös Suomen lainsäädäntö perustuslakia myöten suojaa sananvapautta.
Perustuslain mukaan (12§ 1. mom) ”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” Kuitenkin, edellä sanotun kanssa ristiriitaisesti Suomen rikoslakiin sisältyy säännös, joka rajaa sananvapautta. Rikoslaissa todetaan, että
”joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Sananvapautta voidaan siis rajoittaa, jos sen käyttäminen loukkaa joitakin yhteiskunnassa hyväksyttyjä arvoja. Rikoslakiin perustuen on Suomessa viime vuosina tuomittu muutamia henkilöitä (mm. Jussi Halla-aho, Sebastian Tynkkynen, Olavi Mäenpää, Seppo Lehto, James Hirvisaari, Juha-Matti Kärkkäinen ja Terhi Kiemunki) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomiot rikkomuksista ovat olleet varsin pieniä, symbolisia, muutaman sadan euron sakkoja. Tuomioistuimet eivät siis ole katsoneet näiden arvojen loukkaamista kovin vakavaksi rikokseksi.
Sananvapaus on ihmisoikeus, jonka toteutumisesta valtion tulisi huolehtia. Keskusteltaessa sananvapaudesta muistutetaan, että yksilöillä ei ole ainoastaan oikeuksia vaan myös velvollisuuksia yhteisön jäsenenä. Jos vihapuhetta arvioidaan kansainvälisten ihmisoikeuksien näkökulmasta, on ilmeistä, että se rikkoo YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kirjainta ja henkeä. Ihmisoikeuksien julistuksen alussa ihmisiä velvoitetaan toimimaan toisiaan kohtaan veljeyden (sisaruuden) hengessä. Vihapuhe ei ole veljellistä tai sisarellista. Mutta YK:n ihmisoikeuksien julistuskaan ei ole ristiriidaton, sillä sen alussa todetaan myös, että
”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään,omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”
Vihapuheesta tuomitut eivät ole olleet oikeutettuja sananvapauteen poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Ihmisoikeuksien julistuksessa on todettu myös, että ihmisillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, joka sisältää vapauden uskoon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti. Tästä periaatteesta huolimatta edellä mainittuja henkilöitä on rangaistu siitä, että he ovat julkisesti julistaneet vakaumustaan.
Ihmisoikeussopimukset ja lainsäädäntö ovat hyvä pohja, kun tarkastellaan, mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa.
Mutta sananvapauden rajat määrittyvät pohjimmiltaan arvovalintojen kautta.
Yhteiskunnassa saa vapaasti ilmaista hyväksyttyjen arvojen kanssa yhdenmukaisia mielipiteitä mutta niiden kanssa ristiriidassa olevien mielipiteiden ilmaiseminen voi olla rangaistavaa. Sananvapaudesta on syytä keskustella mutta olennaisempaa olisi keskustella siitä, mitkä arvot ovat yhteiskunnassa hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Sananvapauskeskustelu korvaa usein keskustelun esimerkiksi siitä, mikä on ihmisarvo ja miten se toteutuu, miten ja miksi tasavertaisuus tai syrjimättömyys yhteiskunnassamme toteutuvat tai eivät toteudu.
Arvokeskustelu lienee Suomessa ja myös kansainvälisesti vaikeaa sen takia, että oletetaan, että kaikkia arvot, kuten kaikki mielipiteetkin, ovat saman arvoisia. Näin ei kuitenkaan ole. Yhtäläinen ihmisarvo ja sen kunnioittaminen, on perustavin arvo, jota ei saa loukata.
Vesa Puuronen on sosiologian professori Oulun yliopistossa.
RASTER.FI 