Karkotettava elää lainattua aikaa

Jukka Könönen & Niina Vuolajärvi

Pakolaiskriisi tiivistyy helposti uutisoinnissa dramaattisiin kuviin Välimerellä hengestään kamppailevista siirtolaisista ja heitä pelastavista rajavartijoista. Vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, mikä siirtolaisia odottaa Euroopan ulkorajojen ylittämisen jälkeen: oleskeluluvan saaminen voi olla vaikeampaa kuin itse rajojen ylittäminen.

Maahanmuuttobyrokratia on rajakoneiston jatke, sillä maahan jääminen on riippuvainen oleskeluluvan saamisesta. Jos päätös on kielteinen, henkilö joutuu poistumaan maasta.
Karkotukset ovat kiinteä osa maahanmuuttopolitiikkaa: vuosien 2000 ja 2014 välisenä aikana EU-maat ovat poistaneet arviolta 3,4 miljoonaa ihmistä. Karkotukset eivät ole ainoastaan inhimillisiä tragedioita, vaan ne ilmentävät liikkumisen hallinnan rakenteellista väkivaltaa. Tämän takia viittaamme sanalla karkotetut Euroopasta poistettuihin ihmisiin, olivatpa he sitten palanneet kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen itsenäisesti tai poistettu maasta viranomaisten toimesta.

Siirtolaisuuteen liittyvää globaalia eriarvoisuutta ja rakenteellista väkivaltaa harvoin tunnustetaan länsimaissa. Kansalaisuus määrittää hyvin erilaisia mahdollisuuksia etsiä parempaa elämää tai paeta sietämättömiä olosuhteita. Siinä missä Suomen passilla pääsee ilman viisumia 175 maahan ilman erityistä syytä, konfliktialueiden, kuten Afganistanin ja Syyrian, tai Afrikan maiden kansalaisten on vaikeaa saada viisumia länsimaihin.

Koska laillisia liikkumisväyliä ei ole, siirtolaiset joutuvat vaarantamaan henkensä pyrkiessään Eurooppaan – pakenevat he sitten elämän näköalattomuutta tai sotaa.

Ulkomaalaisen oleskelu toisen valtion alueella on lähtökohtaisesti ehdollista ja luvanvaraista. EU:n ulkopuolelta tuleva henkilö tarvitsee pidempiaikaista oleskelua varten oleskeluluvan. Oleskeluluvat ovat aluksi määräaikaisia, ja ne asettavat erilaisia ehtoja ja rajoituksia perhe-elämän, työnteon tai sosiaaliturvan suhteen. Ulkomaalainen voidaan poistaa maasta, mikäli hän ei täytä oleskelun ehtoja tai viranomaisten mielestä hänen oleskelunsa on uhka kansalliselle turvallisuudelle. Myös EU-maan kansalainen voidaan poistaa maasta rikosten seurauksena.

Valtiolla on kansainvälisessä järjestelmässä oikeus säädellä ihmisten liikkumista alueelleen ja poistaa tarvittaessa ulkomaalainen maasta. Tunnetun määritelmän mukaan valtiolle kuuluu fyysisen väkivallan käytön legitiimi monopoli tietyllä alueella, mistä yleensä vastaavat poliisi ja armeija. Myös liikkumisen sääntely viime kädessä lepää voimankäytön mahdollisuudella: ulkomaalainen voidaan tarvittaessa sulkea säilöönottokeskukseen ja poistaa maasta pakkokeinoin. Vaikka monet kielteisen päätöksen saaneet poistuvat vapaaehtoisesti, karkotusten toimeenpanon yhteydessä on kuollut useita ihmisiä liiallisen voimankäytön seurauksena. Karkotus paljastaa koko maahanmuuttopolitiikkaa läpäisevän rakenteellisen väkivallan.

Karkotus on mahdollinen tulevaisuudenkuva kaikille ei-kansalaisille Suomessa ja Euroopassa. Vuonna 2014 erilaisilla oleskeluluvilla oleskeli EU-maissa 19,6 miljoonaa ihmistä. Kuka tahansa heistä voi menettää työpaikan, voi tulla avioero, tai opiskelut voivat keskeytyä sairauden vuoksi.

Elämänolosuhteissa tapahtunut muutos voi tarkoittaa samalla oleskelun perusteen päättymistä – ja joutumista joko paperittomaksi tai karkotuskoneiston piiriin.

Lisäksi rikokseen syyllistyneitä voi uhata lisärangaistuksena maasta poistaminen riippumatta maassa asumisajasta.

Oleskeluluvan uusiminen ja pysyvän oleskeluluvan hakeminen voi olla vain byrokraattinen epämukavuus riippuen henkilön kansalaisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta ja muista resursseista. Yhdysvaltalainen asiantuntija on hyvin erilaisessa asemassa kuin irakilainen turvapaikanhakija tai afrikkalainen opiskelija. Monille globaalista etelästä tuleville karkotettavuus on konkreettinen osa arkipäiväistä elämää: he elävät lainattua aikaa, joka voi päättyä koska tahansa.

Maahanmuuton hallinta ja siihen liittyvät väkivaltaiset käytännöt kohdistuvat ennen kaikkea Afrikasta ja Lähi-idästä saapuviin siirtolaisiin. Monet karkotetut ovat eläneet Euroopassa vuosia, ja heillä saattaa olla täällä vakiintunut elämä, johon kuuluvat työpaikka ja parisuhde tai lapsia. Karkotusta edeltävät usein kielteiset turvapaikka- tai oleskelulupapäätökset, valitusprosessit oikeusistuimiin sekä säilöönotto. Siirtolaiset rakentavat elämäänsä turvattomuuden maaperällä, jossa niin työsuhde, opiskelut kuin parisuhdekin voi päättyä oleskeluluvan saamiseen liittyviin ongelmiin.

Karkotus merkitsee usein koko elämän keskeytymistä.[i] Maasta poistaminen ei kuitenkaan aina ole dramaattinen tapahtuma. Palautuksia tehdään myös Euroopan sisällä kuten Suomesta Italiaan tilanteissa, joissa henkilö on rekisteröity turvapaikanhakijaksi toisessa EU-maassa. Henkilökohtaisen tilanteen ja perhesiteiden lisäksi paluun seurauksiin vaikuttaa lähtömaan tilanne ja mahdollisuus pyrkiä uudestaan Eurooppaan. On eri asia joutua palaamaan Albaniaan kuin Irakiin, Venäjälle kuin Nigeriaan.

Miljoonille Afrikasta tai Lähi-idästä Eurooppaan pyrkiville siirtolaisuus tarkoittaa usein pitkällistä suunnittelua. Siirtolaisuus on merkittävä investointi, sillä matka voi maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Se edellyttää usein velkaa, tai se voi olla kollektiivinen projekti, johon sijoitetaan suvun rahat. Karkotus merkitsee siten epäonnistumista, ja se herättää häpeää siitä, ettei ole onnistunut menestymään ja turvaamaan perheen elantoa. Usein siihen liittyy myös voimakas stigma, sosiaalinen leima.

Karkotus voi tarkoittaa siirtolaiselle hukattuja resursseja ja vuosia – pahimmassa tapauksessa hukattua elämää.

Karkotukset vaikuttavat henkilöiden asemaan lähtömaassa[ii]. Paluu voi tarkoittaa ongelmia paikallisten viranomaisten kanssa. Karkotettujen elämää palautuksen jälkeen luonnehtivat monet tavallisesti paperittomuuteen yhdistettävät määreet: viranomaisten välttely, piileskely ja eristäytyminen sekä pelko puhua omasta tilanteesta.

Toimeenpantujen palautusten lisäksi pelkkä karkotuksen mahdollisuus vaikuttaa siirtolaisten yhteiskunnalliseen asemaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Ehdollinen oikeudellinen asema lisää riippuvuutta oleskelun perusteena toimivaan henkilöön tai tahoon, kuten aviopuolisoon tai työnantajaan. Epävarmuus oleskelun jatkuvuudesta ja rajalliset oikeudet heikentävät heidän neuvotteluasemaansa työmarkkinoilla ja tekevät siirtolaisista helposti hyväksikäytettävää työvoimaa. Siirtolaisten karkotettavuudella on siten yksilöä laajempia seurauksia yhteisöille ja työmarkkinoille.

Karkotusten lisääntyminen on osa länsimaiden 1990-luvulta lähtien kiristynyttä suhtautumista maahanmuuttoon. Balkanin, Irakin ja Somalian konfliktien myötä turvapaikanhakijoiden määrä moninkertaistui Länsi-Euroopassa. Tämän seurauksena Euroopan maat alkoivat tiukentaa turvapaikkapolitiikkaa ja pyrkivät siirtämään vastuuta pakolaisista turvallisiksi määritetyille lähialueille. Samalla poliitikot ja media alkoivat leimata turvapaikanhakijoita järjestelmän väärinkäyttäjiksi ja maahanmuuttoa alettiin hahmottaa yhä enemmän rikollisuuteen verrattavana turvallisuusuhkana.

Rajavartiosto on löytänyt uuden tehtävän siirtolaisuuden hallinnasta kylmän sodan turvallisuusuhkien kadottua. Eurooppalaisesta rajakoneistosta on muodostunut monitasoinen ja alati laajeneva kokonaisuus.

EU-maat ovat käyttäneet maahanmuuton hallintaan vuosittain noin miljardi euroa, joista karkotusten toimeenpanon osuus on ylivoimaisesti suurin.

Eurooppalaisesta karkotuskoneistosta on rakentunut tuottoisaa liiketoimintaa myös monille turvallisuusalan yrityksille, jotka pyörittävät säilöönottokeskuksia ja osallistuvat karkotusten järjestämiseen ja rajavalvontaan.

Paradoksaalisesti taistelu ”laitonta” maahanmuuttoa vastaan on muuntanut muuttoliikkeet epävirallisiksi ja tehnyt salakuljetuksesta tuottoisaa liiketoimintaa. Siirtolaiset joutuvat maksamaan salakuljettajille vaihtoehtojen puutteessa yhä suurempia summia vaarallisista reiteistä. Matka Eurooppaan saattaa maksaa yli kymmenen tuhatta euroa. Liikkumisen helpottaminen säästäisi itsessään miljardeja euroja – puhumattakaan tuhansista ihmishengistä. IOM:n tietojen mukaan pelkästään vuonna 2015 lähes 4 000 ihmistä kuoli yrittäessään pääsyä Eurooppaan.

Karkotusten suuri määrä on seurausta tiukasta maahanmuuttopolitiikasta, joka tuottaa karkotettavia siirtolaisia.

Kansainvälisen suojelun ja muiden oleskelulupien kriteerien tiukentamisen seurauksena Euroopassa elää miljoonia siirtolaisia paperittomana tai erilaisilla tilapäisillä oleskeluluvilla. Satojen tuhansien ihmisten poistaminen Euroopasta on vaikeaa, sillä konfliktialueille on lähes mahdotonta palauttaa ihmisiä eivätkä useat maat välttämättä ota vastaan karkotettuja. Näitä siirtolaisia uhkaa elämä pysyväksi muuttuneessa tilapäisyydessä vailla kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia.

Valtioiden ratkaisu lisääntyneeseen liikkumiseen näyttää olevan kahtalainen. Yhtäältä pyritään tekemään elämä paperittomana mahdollisimman vaikeaksi Euroopassa ja siten kannustamaan siirtolaisia palaamaan vapaaehtoisesti takaisin. Toisaalta EU-maat pyrkivät ulkoistamaan vastuuta siirtolaisuuden hallinnasta lähialueille ja edistämään lähtömaiden halukkuutta yhteistyöhön taloudellisten tukipakettien avulla. Esimerkiksi vuonna 2016 EU maksaa Turkille 3 miljardia euroa osana Kreikkaan saapuvien siirtolaisten palautusta koskevaa sopimusta. Karkotukset ovatkin eräänlaista valtioiden sääntelemää ihmiskauppaa.

Liikkeellä olevien ihmisten määrä on kasvanut kansainvälisten kriisien, sotien ja globaalin eriarvoisuuden myötä. Siirtolaiset pakenevat olosuhteita, jotka ovat osaltaan seurausta geopoliittisista kamppailuista, kehittyvien valtioiden alistamisesta velkajärjestelyin sekä monikansallisten suuryritysten toiminnasta. Länsimailla on yhteytensä kolonialistisen historian ja nykyisten geopoliittisten kamppailujen kautta niin Lähi-idän kuin Afrikan konflikteihin. Ilman näiden laajempien muuttoliikkeisiin vaikuttavien tekijöiden huomioimista tiukka maahanmuuttopolitiikka johtaa vain uusiin humanitäärisiin katastrofeihin.

Koko eurooppalainen rajajärjestelmä on eräänlaisessa umpikujassa, jossa ainoa EU:n tarjoama ratkaisu on ollut liikkumisen vaikeuttaminen.

Jos siirtolaisten kuolemat Välimerellä halutaan välttää, yksinkertainen ratkaisu olisi viisumien myöntämisen helpottaminen.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen: mikäli henkilö tulee köyhästä maasta tai konfliktialueelta, sitä epätodennäköisempää viisumin saaminen on. Maahanmuutossa on aina ulkorajojen ylittämisen lisäksi kyse maahan jäämisen mahdollisuudesta. Kun kansainvälisen suojelun kriteerejä jatkuvasti kiristetään Suomessa ja muualla Euroopassa, on karkotuksista ja säilöönotosta tullut väistämätön osa turvapaikkapolitiikkaa.

Elämme maailmassa, jossa osalle väestöstä paras vaihtoehto on vaarantaa henkensä Välimerellä tai ahtautumalla kontteihin tietäen, että matka voi olla kohtalokas. Liikkumisen vaarallisuutta voidaan käyttää argumenttina siihen, että köyhien maiden kansalaisten olisi kokonaan parempi olla lähtemättä. Tällainen holhoava asenne aliarvioi siirtolaisten kykyjä tehdä valintoja omasta tulevaisuudestaan ja päättää siitä, mikä on heille parasta. Länsimaista etuoikeutta liikkua vapaasti työn, rakkauden tai uusien mahdollisuuksien perässä harvemmin tunnistetaan saati kyseenalaistetaan. Tämä kertoo kykenemättömyydestä käsitellä liikkumisen hallintaan liittyvää globaalia eriarvoisuutta ja rakenteellista väkivaltaa – sekä meidän vastuutamme tästä väkivallasta.

Karkotukset eivät onnistu pysäyttämään ihmisten liikkumista. Ne eivät vaikuta siirtolaisten lähtöhalukkuuteen. Monet palaavat takaisin Eurooppaan, kunhan ovat saaneet kerättyä tarpeeksi rahaa uuteen yritykseen. Elämä paperittomana siirtolaisena tarjoaa usein lupaavampia mahdollisuuksia verrattuna vaihtoehtojen puutteeseen ja näköalattomuuteen lähtömaassa. Se voi olla myös ainoa keino päästä takaisin Euroopassa olevan perheen tai lasten luokse.

Könönen on tutkija Helsingin yliopistossa ja Vuolajärvi  Rutgers Universityssä sekä Itä-Suomen yliopistossa.

Teksti on hieman muutettu versio ”Karkoituskoneiston keskeyttämät elämät” luvusta  Karkotetut -teoksessa (2016 toim. Tähjä & Viitanen. Helsinki: SKS). Se on aiemmin julkaistu myös Karkotetut-projektin verkkosivuilla, http://www.karkotetut.com/tutkijapuheenvuoro.html

[i] Tähjä, Kaisa ja Viitanen, Katja: Karkotetut – mitä heille tapahtuu. Helsinki: S&S.

[ii] Tähjä, Kaisa ja Viitanen, Katja: Karkotetut – mitä heille tapahtuu. Helsinki: S&S.