Saara Pellander
Ulkomaalaislaki ja sen tulkinta ovat liian kapeita. Ihmisten elämät ja heidän perheensä ovat monimuotoisempia kuin lain asettamat kategoriat edellyttävät. Esimerkiksi Suomesta avioliiton perusteella oleskelulupaa hakevilta on evätty oleskelulupia, koska Suomessa asui aviomiehen lisäksi hakijan lapsia ja lapsenlapsia. Vaikka maalaisjärjellä ajatellen voisi olettaa, että perheen olemassaolo Suomessa olisi hakijan eduksi, Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus tulkitsivat, että hakija käyttää avioliittoa keinona päästä Suomeen muun perheensä luokse.[i] Tästä huomaa, ettei lain tarkoitus ole yhdistää perheenjäseniä toisiinsa, vaan pitää mahdollisimman paljon ihmisiä Suomen ulkopuolella.
Tietyt perheet ja parit ovat hyväksyttävämpiä kuin toiset
Koko maahanmuuttolainsäädäntö perustuu siihen että ihmisiä kategorisoidaan lähtömaan, kansallisuuden, oleskelulupastatuksen ja varakkuuden perusteella. Nämä kategoriat luovat tietynlaisia perheitä, jotka ovat hyväksyttävämpiä kuin toiset. Maahanmuuttoviranomaisilla on tiettyjä käsityksiä siitä, millaisia avioliittoon liittyviä tapoja eri kulttuureissa ja maissa on. Jos pari ei käyttäydy näiden käsitysten mukaisesti, heidän suhteestaan voi tulla viranomaisten silmissä epäilyttävä. Toisaalta parin voi olla hankalaa kertoa yhteisasumisesta viranomaisille, jos yhteisasumista ennen avioliittoa pidetään heidän lähtömaissaan sopimattomana. Näissä tapauksissa parit saattavat kertoa ristiriitaisia tietoja toisistaan vain sen takia, että he pelkäävät niiden seikkojen seurauksia, jotka olisivat oleskeluluvan myöntämisen kannalta keskeisiä.[ii]
Perheenyhdistäminen julkisessa keskustelussa: naiset ja lapset uhrin asemassa, ulkomaalainen perhe uhkana
Poliittisessa keskustelussa on sekä puolustettu perheiden oikeuksia että vaadittu tiukempaa lainsäädäntöä. Molemmissa tapauksissa ulkomaalainen asetetaan helposti uhrin asemaan. Uhrin asema on varattu usein naisille. Poliitikot ja media esittävät usein naiset patriarkaalisen perhe-elämän uhreina. Myös yksin Suomeen tulevat lapset esitetään julkisessa keskustelussa perheidensä uhreina. Näitä käsityksiä käytetään oikeuttamaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, mutta myös silloin, kun halutaan muistuttaa hakijoiden ihmisoikeuksista.[iii]
Mediassa ja eduskunnassa käyty keskustelu ei välttämättä siirry suoraan lainsäädäntöön, mutta nämä puheenvuorot silti muovaavat käsityksiä siitä, mitä Suomeen muuttavista perheistä tai perheenjäsenistä on hyväksyttävää sanoa ja ajatella. Nämä hyväksyttävän perhe-elämän hierarkiat lopulta vaikuttavat myös siihen, millaisia ehtoja perheenyhdistämisille asetetaan.
Perheenyhdistämisen ehtoja kiristettiin kesäkuussa 2016. Samaan aikaan perheenyhdistämisistä keskusteltiin hyvin vilkkaasti tiedotusvälineissä. Uutinen irakilaisen perheen kohtalosta herätti voimakkaita tunteita. Uutisoinnin mukaan mies ja kolmikuukautinen vauva erotettaisiin vaimosta ja pariskunnan toisesta yhteisestä, kolmevuotiaasta lapsesta. Kyseisessä tapauksessa naiselle ei myönnetty oleskelulupaa, koska hänen miehensä ei ansaitse tarpeeksi täyttääkseen toimeentulovaatimusta – joka on asetettu erittäin korkeaksi. Kyseistä tapausta koskeva mediahuomio muistutti paljon sitä keskustelua, jota käytiin niin sanottujen isoäititapausten yhteyksissä vuosina 2008 ja 2009. Aivan kuten Evelyne Fadayelin ja Irina Antonovan tapauksissa, päätös irakilaisperheen kohtalosta herätti laajaa julkista paheksuntaa. Sisäministeri lähetti selvityspyynnön Maahanmuuttovirastolle irakilaisperheen tilanteesta. Samainen ministeri on kuitenkin määrännyt virkailijansa suunnittelemaan lain, joka kiristäisi olemassa olevia säännöksiä ennestään. Usealta taholta esitettiin kriittisiä lausuntoja. Muun muassa presidentti Tarja Halonen ja osa nykyisen hallituksen jäsenistä ottivat kantaa asiaan. Perheen käännytystä vastustamaan kerättiin adressi ja perheenyhdistämisasiat ovat näkyneet uutisissa. Aivan kuten kahden iäkkään ja hauraan isoäidin tapauksissa, yksittäinen tapaus kiinnitti ihmisten huomion, vaikka muitakin kyseenalaisia päätöksiä varmasti löytyy.[iv]
On tärkeätä tuoda tietoa julkisuuteen maahanmuuttosäännöksistä, jotka erottavat perheitä. Voimme kuitenkin kysyä itseltämme, miltä julkinen reaktio näyttäisi, jos kyseessä ei olisi ollut kolme kuukautta vanha vauva, vaan 16 vuotias poika? Entä jos Irakiin karkotettava ei olisi ollut imettävä äiti, vaan perheen isä? Mitä jos isä ei olisi ollut tunnettu pyöräilijä, vaan hänellä olisi joku muu, vähemmän huomiota herättävä ammatti, eikä hän näin ollen olisi yhtä sopiva kohde julkiselle myötätunnolle? Oleskeluluvan vaatiminen yksittäiselle perheelle on tärkeää. Ulkomaalaislainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa on kuitenkin ymmärrettävä ja kritisoitava myös laajemmin.
Kategorioilla on väliä
Perheenyhdistämiskäytäntöjen ymmärtämiseksi täytyy tarkastella kriittisesti niitä kategorioita, jotka tekevät tietynlaisista ihmisistä sopivampia elämään perheidensä kanssa Suomessa kuin toisista ihmisistä. Kun kyse on perheenyhdistämisistä, kategorioilla on merkitystä. Kun puhutaan oleskelulupahakemuksen jättämisestä, on merkitystä sillä, oletko kotoisin maasta, joka on sodan raastama vai et. On väliä myös sillä, onko sinulla on mahdollisuus kävellä lähellä sijaitsevaan suurlähetystöön jättämään perheenyhdistämishakemuksesi vai joudutko käymään läpi pitkän ja kalliin viisumihakemusprosessin päästääksesi lähimpään, toisessa maassa sijaitsevaan Suomen suurlähetystöön. On väliä, onko sinulla on varaa asua tässä vieraassa maassa odottaessasi aikaa suurlähetystöön, jotta voisit jättää hakemuksesi. Ja silläkin on väliä, onko matka suurlähetystöön niin pitkä ja kallis, että voit yhtä hyvin palkata ihmissalakuljettajat viemään sinut Suomeen jollain toisella tapaa. On väliä, oletko liian vanha, heikko, nuori tai yksinkertaisesti liian peloissasi tekemään sen matkan.
Edes sen jälkeen kun olet saanut jätettyä hakemuksesi, kategoriat eivät menetä merkitystään. Itse asiassa niistä tulee entistä olennaisempia. Nyt kohtaat ison määrän muita asioita, joilla on väliä. On väliä, kuulutko rodullistettuihin ryhmiin vai ei, tuletko maasta, jota viranomaiset pitävät epäilyttävämpänä kuin muita maita. On väliä, onko sinulla palkka joka täyttää korkean toimeentulovaatimuksen. On väliä, kuinka pitkään kestää että tutkintosi tai jokin muu pätevyytesi todiste tunnustetaan Suomessa. Tämä vaikuttaa siihen, minkälaisen työn voit saada ja kuinka paljon palkkaa siitä maksetaan. Sillä on väliä, sattuuko lapsesi täyttämään 18 vuotta kun odotatte päätöstä toimeentulosta. Sillä on väliä, milloin, missä ja miten menit naimisiin. On väliä oletko tarpeeksi vanha, kipeä tai riippuvainen Suomessa asuvista sukulaisistasi. Sillä on väliä, jos sairastuit ja tulit riippuvaiseksi näistä sukulaisista vähitellen, tai yhtäkkiä. On väliä pystytkö todistamaan, että puhut samaa kieltä kuin suomalainen kumppanisi. On väliä jos ja kuinka kauan olette asuneet yhdessä. Jopa sillä, että työn tai opiskelun kaltaiset syyt ovat saattaneet estää teitä asumasta yhdessä, on väliä. Sillä on väliä, oletko ensin hakenut turvapaikkaa ja sen jälkeen mennyt naimisiin, vai oletko tehnyt toisinpäin. Sillä on väliä, ketkä perheenjäsenesi asuvat Suomessa ja kuinka monta heitä on. Myös sillä on väliä, onko sinulla perheenjäseniä toisessa maassa.[v] Jos jokainen meistä miettii perhettään, lapsiaan, kumppaniaan, miestään, vaimoaan, vanhempaansa – ovatko nämä asioita, joilla on väliä?
Ihmisten elämillä on väliä. Samalla kun kirjoitan tätä tekstiä, ihmiset kuolevat yrittäessään päästä Eurooppaan ja Suomeen. Ihmiset myös kuolevat, koska heidän ei sallita liittyä Suomessa asuviensa perheidensä seuraan. Ihmiset kuolevat jäädessään sisällissodan turmelemiin maihin. Usein näiden konfliktien aiheuttajiin kuuluu samoja maita, jotka kieltävät seurauksista kärsivien ihmisten maahantulon. Lapset kuolevat, koska heidän vanhempansa eivät pysty viemään heidät turvaan. Lapset kuolevat, kun he yrittävät päästä Eurooppaan.
Perheenyhdistäminen ja moraalinen portinvartijuus
Väitöksessäni tarkastelin sitä, kuinka viranomaiset, poliitikot, toimittajat, asianajajat ja tuomarit määrittelevät perhesiteitä.[vi] Keskeinen käsite tutkimuksessani on moraalinen portinvartijuus. Mikä tämä ”portti” on ja mistä se koostuu? Portinvartijuuden ydin on joidenkin ihmisten ulossulkeminen ja toisten ihmisten yhtäaikainen sisälle päästäminen. Ymmärrän Suomen maahanmuuttolainsäädännön eli ulkomaalaislain tällaisena ”porttina”. Portin toisella puolella sijaitsee Suomi, sekä konkreettisena maantieteellisenä seutuna että potentiaalisena kuulumisen paikkana.
Tämän lisäksi on ihmisiä jotka avaavat ja sulkevat portin; jotka seisovat lähellä porttia, katsovat porttia lähestyviä ihmisiä ja arvoivat, päästetäänkö heidät läpi vai ei. Sinä hetkenä virkailijat astuvat esiin – maahanmuuttoviraston ja poliisin henkilökunta. Mutta minkä kriteereiden pohjalta he päättävät avataanko vai suljetaanko portti? Kenelle annetaan lupa astua sisään ja kenen sallitaan päästä tarpeeksi lähelle porttia, jotta he voivat pyytää lupaa tulla sisään?
Tässä vaiheessa astuvat esille poliitikot, portin arkkitehtien roolissa. He päättävät, millainen portista tulee. Onko portti iso vai pieni, kapea vai leveä? Onko se läpinäkyvä tai niin tiheä, että on mahdotonta sanoa, mitä sen takana on? Eduskunnan täysistunto, osana poliittista päätöksentekoa, on näyttämö, jossa arkkitehdit keskustelevat ja puolustavat luonnoksiaan. Määrittelemällä portin muodon, he myös määrittelevät miten portinvartijoiden tulisi tehdä työtään.
Lisäksi on olemassa heitä, joiden tehtävä on arvioida, onko portin avaaminen ja sulkeminen tehty arkkitehtien ohjeistusten mukaisesti. Tämä rooli on oikeusistuimella. Vetoamalla oikeuteen on mahdollista päästä portin läpi, vaikka portinvartijat eivät päästäisi sinua sisään.
Lopuksi on vielä huomioitava tapa, jolla puhumme, keskustelemme ja raportoimme portin avaamisesta ja sulkemisesta, portin rakentamisesta sekä heistä, jotka pääsevät sisään portin läpi. Media liittyy mukaan, osittain toistaen samoja mielikuvia joita portinvartijat ja arkkitehdit ovat jo esittäneet. Osittain media myös kritisoi mielikuvia, väittäen, että portti on liian korkea ja liian vaikea avata ja nujertaa.
Entä moraalinen portinvartijuus? Mitä se tarkoittaa? Väitän, että moraalisella portinvartijuudella on kaksi keskeistä ulottuvuutta. Ensinnäkin vartioidaan moraalisia käsityksiä perhe-elämästä. Tässä suhteessa käsitykset ”suomalaisesta” perhe-elämästä ovat portin takana. Näitä moraalisia käsityksiä hyväksytystä perhe-elämästä suojellaan ulkopuolelta tulevilta uhilta, pitämällä moraalista järjestystä liialti muuttavat vaikutukset ulkopuolella.
Mutta moraalisia käsityksiä ei ainoastaan suojata ulkopuolelta tulevilta vaikutuksilta, vaan niistä voi myös muodostua uusi portti. Näin ollen moraalisia käsityksiä käytetään keinona sulkea ihmisiä ulos tai päästää heitä sisään.[vii]
Siirtolaisuuden hallinnan tekniikka on yksi aikamme avainkysymyksistä. On ratkaisevaa, miten käsittelemme sitä, että pieni osa maapallon varakkaista valtioista suojelee itseään ulkopuolisilta. Se miten valtiot käsittelevät kysymystä perheenyhdistämisestä liittyy laajempaan siirtolaisuuden hallinnoimiseen: miten rajoja kontrolloidaan, miten järjestetään rajakontrollit ja miten luodaan turvallisia reittejä rajojen yli liikkuville ihmisille.
Tässä moraalinen portinvartijuus tulee ratkaisevaksi. Perhe-elämän määritelmä kertoo meille tarinan tiukentuvasta siirtolaisuuden hallinnasta sekä siitä, kuinka perhe instituutiona liittyy kysymyksiin väestön hallinnasta, kansantaloudesta ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
Kriittinen siirtolaisuustutkimus
Tarvitsemme kriittistä siirtolaisuustutkimusta. Siirtolaisuustutkimuksesta tulee liian helposti osa samaa koneistoa, joka leimaa ja kategorisoi siirtolaisia. Siirtolaisuuden hallinnallisuuteen eivät osallistu vain maahanmuuttovirasto, rajavartijat tai lakeja säätävät poliitikot. Myös siirtolaisuudesta kirjoittavat tutkijat leimaavat ja kategorisoivat ihmisiä. On tärkeätä käyttää kriittistä näkökulmaa kun tutkii valtion toimintaa ja niitä instituutioita, jotka tuottavat tietoa ja tietyntyyppisiä käsityksiä siirtolaisuudesta. Kriittinen tarkastelu on keskeistä jokaiselle pyrkimykselle tutkia sitä, kuinka rajojen luomisesta on tullut osa jokapäiväistä elämäämme.
Saara Pellander on tutkija Helsingin yliopistossa. Hän väitteli kesäkuussa 2016 Helsingin yliopistosta perheen yhdistämisen sääntelystä Suomessa. Teksti perustuu lektioon eli tutkimustulosten yleistajuiseen yhteenvetoon väitöstilaisuudessa.
[i] Leinonen, Johanna ja Saara, Pellander (2014): Court decisions over marriage migration in Finland: A problem with transnational family ties. Journal of Ethnic and Migration Studies, 40: 9, 1488-1506.
[ii] Leinonen and Pellander, 2014.
[iii] Horsti, Karina and Pellander, Saara (2015) Conditions of cultural citizenship: Intersections of gender, race and age in public debates on family migration. Citizenship Studies. 19 (6-7): 751-767.
[iv] Horsti and Pellander, 2015.
[v] Pellander, Saara (2015) ‘An Acceptable Marriage’: Marriage Migration and Moral Gatekeeping in Finland. Journal of Family Issues. 36(11): 1472-1489.
[vi] Pellander, Saara (2016) Gatekeepers of the Family: Regulating Family Migration to Finland. Publication of the Faculty of Social Sciences 20. Unigrafia: Helsinki
[vii] Pellander, Saara (2016) Gatekeepers of the Family: Regulating Family Migration to Finland. Publication of the Faculty of Social Sciences 20. Unigrafia: Helsinki; Wray, Helena (2006) “An Ideal Husband-Marriages of Convenience, Moral Gate-Keeping and Immigration to the UK.” European Journal of Migration and Law 3: 303–20.
RASTER.FI 